keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Body kuopukselle

Tällä kertaa esittelen hieman keskeneräisen käsityön, sillä neppareita ei ollutkaan riittävästi.. Nuorimmaisella alkaa käydä vaatteet pieniksi. Paljon ostan vaatteita kirppareilta, mutta välillä on mukava ostaa pala kangasta ja tehdä jotakin itse.. Tai enemmänkin olisi toki mukava tehdä itse, mutta eipä vain aika tahdo riittää.. :) Lasten taikamaasta tilasin tähän ja pariin muuhunkin vaatteeseen kankaita ja tämän sain nyt melkein valmiiksi. Kaavana käytin muokattuna Ottobren kaavaa Sausage Dog (4/2014). Olalle laitoin molemmille puolille nepit ja alaosaa muokkasin myös. Täältä löytyy body tuolla alkuperäisellä kaavalla tehtynä.
 Nepparit riittivät olalle. Kävin illalla Eurokankaassa, mutta siellä ei myytykään neppareita. Aikaisemmin olen tilannut nepparit jonkin muun tilauksen yhteydessä (esim. kangastukku.com), mutta nyt kun ei ole muuta tilattavaa niin enpä viitsisi pelkkiä neppareita tilata.. Kaupungissa pitäisi olla parikin nappikauppaa, mutta kumpikaan ei ollut eilen enää auki kun olin liikenteessä.. Mistä sinä ostat nepparit?
 Olisin varmaankin saanut toisenkin ompeluksen valmiiksi nyt alkuviikosta, mutta maanantaina käytin nuorimmaisen päiväuniajan ompelun sijasta kakun koristeiden tekoon.. Meillä on maaliskuussa kahden ensimmäisen viikon sisällä kolmet synttärit ja pitkästä pitkästä aikaa olikin mukava väsätä taas jotakin koristeita. Tämä sokerimassainen, pippurisilmäinen Nalle on nuorimmaisen 1-vuotiskakkuun, muut koristeet pysyköön nyt vielä salaisuutena.. :)
 
Mukavaa viikonjatkoa! :)


6 kommenttia:

  1. Suloinen body! Ja ihanan herttainen nalle <3. Minä käytän aika vähän neppareita, paikallisesta nappi-kaupasta olen ne muutamat ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän neppareita lopulta tarvitsee. Lähinnä näihin bodyihin.. Kiitos Hanna Mi! :)

      Poista
  2. Suloinen body:-) Onpa tosi kiva kuosi ja hyvin sopii tuo oranssi resori kankaaseen. Minä olen ostanut EK:sta ja paikallisesta toisesta kangaskaupasta nepparit ja olen myös joskus tilannut esim. Karnaluksilta. Nalle on muuten aivan ihana, söpö kakun päälle:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuosi on minustakin tosi ihana ja yllätyin kuinka lähellä resorin oranssi oli kankaassa olevaa oranssia. Tilatuissa kankaissa kun on aina pieni jännitys matkassa, ovatko sittenkään samaa sävyä.. Kiitoksia Kanneli! :)

      Poista
  3. Ihanan värikäs body on syntynyt. Oranssi raikastaa niin kivasti kokonaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi on kyllä kiva piristys tässä.. Kiitos Vaateviidakon Pirjo! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..