tiistai 2. joulukuuta 2014

Takkitrio

Postaukset laahaa niin perästä että milloinkahan sitä saa nekin ajantasalle..? Toki suurin osa tämän hetken käsitöistä on joululahjoja joten niitä ei voi vielä esitelläkään.. Jouluvalmistelut laahaa meillä niin ikään pahasti perässä.. Aiempina vuosina olen laittanut kaikki joulujutut esille heti ensimmäisen adventin aikaan, mutta nyt jouluverhot odottavat vielä vaihtamista ja koristeet laatikoissa esille laittamista. Valot taitaa olla ainoat jotka olen saanut laitetuksi esille. Vain pari uutta myyjäisistä ostettua tonttua istuskelee takan reunalla tulevasta joulusta muistuttaen. Vapaata aikaa käsitöiden tekoon, valokuvaamiseen yms. on rajallisesti; nuorimman päikkäriaikaan keskityn molemmat kädet vaativiin juttuihin ja muulloin sitä tekee sitä mitä milloinkin pystyy.. Ehkä koristeet ja verhot kuitenkin ennen joulua löytävät paikkansa. Valokuvaaminen täytyisi ajoittaa valoisimpaan aikaan, mutta koska poika nukkuu juurikin niihin aikoihin, huomaan usein mennessäni hakemaan poikaa ulkoa rattaista, että jaa, taas on tullut pimeys.. Tai ainakin hämäryys.. Ja se aika on käytetty johonkin ihan muuhun kuin kuvaamiseen.. :)
 
Tänään sain kuitenkin aikaiseksi kuvattua tyttöjen talvi-kyläilytakit.. Punainen takki on valmistunut jo vajaat pari kuukautta sitten, mutta muutkin takit on jo hyvän aikaa olleet valmiina.. Jos kuvaus on hankalaa valon kannalta, niin se on melkein toivotonta kolmen eläväisen tyttösen kanssa.. :) Joten sattuneesta syystä koko triosta kuva ilman tyttöjä.. Alla muutamia kuvia yksittäin takeista. Ihan kaikki ei näissä vieläkään mennyt nappiin, mutta harjoitus tekee mestarin, vai mitä? Takin kaavat on muokkaus kahdesta eri kaavasta, mutta totesin taas ettei kaavojen muokkaaminen ole mun vahvin osaamisala.. Käyttökelpoisia takkeja kuitenkin tuli kaikista joten ollaanpa tyytyväisiä eikä tällä kertaa keskitytä niihin virheisiin! :)
 Kankaat on kierrätettyjä & kirppislöytöjä. Keskimmäisen takin kangas on isän "poikamiesboksin" (tuo sana ei kyllä sovi samaan lauseeseen meidän iskän kanssa) =D verhoista. Tikkivuorit ostin "uutena"* paikallisesta pikkuliikkeestä, maksoi huimat 3€/m.. Kysyin myyjältä, miten näin edullisesti pystyy edes myymään ja hän kertoi että *kankaat oli joskus vuosia sitten ostettu, olleet pitkään varastossa ja hän halusi myydä ne siihen hintaan kuin millä ne silloin aikoinaan oli ostettukin. Paikoin kangas oli vähän haperaakin, mutta sen myyjä oli huomioinut; hän leikkasi vuorta kyllä todella reilulla kädellä. Vetskarit onkin siis ainoat ihan uutena ostetut joten kovin kalliit materiaalit ei näihin takkeihin olleet.. Kankaiden jämistä olen tehnyt muutaman pussukan, joihin palataankin sitten joulun jälkeen.. :)
 
Tänään ollaan lasten kanssa rakennettu piparkakkukylää, johon palataan toivottavasti lähipäivinä.. Mukavaa joulukuun alkua sinulle!

4 kommenttia:

  1. Ihanat takit ja virheitä ei näy ruudun tälle puolelle ollenkaan :) Mitäpä niistä, kun takit ovat käytössä hyvät ja toimivat. Kiva kun olette tehneet piparijuttuja. Mukava nähdä piparikylä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin. :) Ja virheistähän oppii.. Kiitos Kanneli!

      Poista
  2. Minustakin nämä todella ihanat takit! Kauniin mallisetkin, ja kankaat <3. Piparikylä kyllä kuulostaa suuritöiselle, mutta on varmasti kaiken vaivan arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaat näissä on ihan parasta, tiesin heti että takit näistä tulee! :) Tuntuu että itse en ikinä löydä kirppareilta kivoja kankaita, mutta sentään edes joskus. :) Kiitos Hanna Mi!

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..