tiistai 16. syyskuuta 2014

Luumuinen uunipuuro

Myllyn Paras ISO kaurahiutale-paketin kyljessä oli pari kokeilemisen arvoista reseptiä. Ensimmäisenä testasin uunissa paistettavan kaurapuuron. Laitoin puuroon kuivattuja luumuja, kun ajattelin että ne kelpuutettaisiin paremmin kuin sekahedelmänpalat. No, minusta puuro oli ihan älyttömän hyvää, mutta kyllä lasten puuroista taisi suurin osa olla vielä lautasilla kun he olivat mielestään syöneet tarpeekseen.. Saksin luumut pienemmiksi, ja se oli ihan hyvä juttu.. Sokeria en laittanut ollenkaan, eikä puuro sitä kaivannutkaan. Helppo ruoka valmistaa, voi laittaa ruuan uuniin ja lähteä ulkoilemaan valmistumisen ajaksi!
 
 
Mutta kun tätä nyt sen verran paljon jäi, enkä yksinäni ihan kaikkea taida jaksaa syöpötellä, niin ideoita mihin sen lopun voisi käyttää?

Ei kylläkään näytä kovin herkulta mutta kyllä se oikeasti on! :)
 
Luumuinen uunipuuro
 
6 dl Myllyn Paras ISO kaurahiutaleita
200 g kuivattuja luumuja (tai sekahedelmiä)
1 ½ l maitoa (tai vettä)
½ tl suolaa
(½ dl sokeria)
 
Pilko luumut tai sekahedelmät halutessasi pienemmäksi. Mittaa ainekset reilunkokoiseen voideltuun uunivuokaan, sekoita vähän. Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 1 ½ tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..