torstai 11. syyskuuta 2014

Vaniljainen uuniomenahillo

Työkaveri joskus muutama vuosi sitten kertoi tekevänsä omppuhillon uunissa. En ole sitä aikaisemmin tullut kokeilleeksi, mutta kun onnistuin polttamaan tämän syksyn ekan omppuhillosatsin pohjaan, koitin hakea uuniomenahilloon ohjetta.. Ja niitähän löytyi.. Ekan version tein kanelisena, eli pari kanelitankoa sinne hillon sekaan keittymään. Pitää vaan muistaa ottaa ne kaikki kanelitangot sieltä seasta pois ennenkuin soseuttaa omput..
 
Tämän vaniljaisen hillon tein eilen, kun muistin että kaapissa on vielä yksi vaniljatanko. Niitä olisi voinut olla kaksikin, melko vähän vanilja maistuu tässä hillossa.. Mutta omppuhillohan on hyvää vaikka pelkällä hillosokerilla, joten kyllä tämä syödyksi tulee! Mikään ei voita omppuhilloa kaurapuuron kaverina!
 
 
 
Vaniljainen uuniomenahillo
 
2 kg omenanpaloja
3 dl vettä
1 kg hillosokeria
1-2 vaniljatankoa
 
Kuori ja paloittele omenat esim. teräskattilaan. Lisää vesi kattilanpohjalle ja laita kattila 200-asteiseen uuniin. Anna omenoiden pehmentyä noin tunnin verran, (kääntele välillä). Soseuta, lisää hillosokeri ja halkaistut vaniljatangot (raaputa siemenet hillon sekaan). Laita kattila takaisin uuniin, keitä noin 2 tuntia.. Poista vaniljatangot. Purkita hillo kuumennettuihin lasitölkkeihin.
 
Minä kuumensin purkit näin: Otin kattilan pois uunista, sammutin uunin ja laitoin puhtaat lasitölkit kuumaan uuniin 15 minuutiksi. Sen jälkeen purkitin hillon. Valmista hilloa tuli noin 1 ½ litraa.
Helppoa hillontekoa, joskin hidasta. Mutta eipähän palanut hillo pohjaan ja sain tehtyä siinä samalla montaa muutakin hommaa..

4 kommenttia:

  1. Kiva ohje, taidan kokeilla heti tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kokeilemisen arvoinen ohje.. Vaniljaa vaan ainakin kaksi tankoa että makua tulee kunnolla!

      Poista
  2. Tällaista ohjetta on tullut kokeiltua - ja se toimii pienessä taloudessa todella mainiosti pitkin vuotta! Maustetta voi vaihdella....omena antaa sijaa monelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että isommat määrät kyllä kannattaa kattilassa keitellä. Mitäs muita mausteita omenahilloon voisi laittaa kuin vaniljaa tai kanelia, vinkkejä kaipailen.. Kiitos nami-hiiri kommentista!

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..