lauantai 28. maaliskuuta 2015

Minttusuklaa-yllätykset

Jonkin aikaa sitten bongasin Kirsin keittiöstä kivan ja helpon muffinireseptin. Tokaluokkalainen leipoi näitä pari viikkoa sitten ja nämä hupenivat ennen kuin mitään koristeluita ehdittiin edes ajattelemaan.. Hyviä siis olivat! :) Muffinivuoat oli tuolloin päässeet loppumaan mutta onneksi on olemassa muffinipelti ja sillähän voi paistaa ilman vuokiakin. Hyvin irtosivat voidellusta pellistä.
Minttusuklaa-yllätykset
12 kpl
 

150 g sulatettua voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl leivontakaakaota
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa tai maitoa
1 pötkö minttusuklaanappeja (käytin Maraboun Mint Choco)
 
Koristeluun:
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
1 pötkö minttusuklaanappeja
 
Mittaa kulhoon sulatettu voi tai margariini, sokeri, munat, vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri ja maito. Sekoita tasaiseksi ja jaa muffinivuokiin. Tökkää jokaiseen muffinivuokaan yksi suklaanappi. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Jäähdytä.
 
Vatkaa kerma ja mausta vaniljasokerilla ja sokerilla. Pursota muffinien päälle. Laita päälle puolitettuja minttusuklaanappeja.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselle! Minä tykkään käyttää noita muffinsipeltejä, tosin vuokien kanssa (ne vain tuntuvat nätimmille vieraille tarjotessa paperivuokien kanssa, hassua :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelti on kyllä kätevä, ei muffinsit leviä ihan muodottomiksi.. Minäkin tykkään käyttää pellissä vuokia, onhan ne nätimpiä muille tarjotessa.. :) Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  2. Herkullista ja mikä kiva, ohje vaikuttaa hyvin näppärältä toteuttaa. Tämä pitää kyllä kirjoittaa talteen, niin lapsetkin voivat kokeilla tehdä :)

    VastaaPoista
  3. Tämä oli kyllä helppo ohje lapsen itse tehdä. Ota ihmeessä ohje talteen! Kiitos Kanneli! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..