lauantai 20. syyskuuta 2014

Niin söpöt

Haeskelin ihan muuta juttua varten kaavaa, kun törmäsin näihin.. Oli ihan pakko piirtää kaavat heti ja vielä saman päivän aikana testata kaavaa.. Yksi kummitytöistä täyttää ensi viikolla vuoden, ja hänelle tekemästäni mekosta (jonka julkaisen myöhemmin) jäi kangasta jonkinverran yli. Niinpä ajattelin kokeilla tehdä synttärilahjamekolle vielä tossut kaveriksi. Ohjeen tossut oli tehty puuvillakankaasta, mutta onnistui melko mukavasti myös trikoosta. Nauhoja minulla ei siihen hätään ollut, mutta tein kuminauhasta ja trikoosta tällaiset nauhan korvikkeet.. Tuon kuminauhasysteemin olisi saanut laittaa varmaankin taaemmas, mutta nyt se tuli näin. Nähtäväksi jää miten se käytännössä toimii..
 
Kuvia räpsin vaikka ja kuinka paljon, kun aina vaan tossu tai vuorikangas näytti niin erikoisen väriseltä.. Ulkona otetuissa kuvissa värit on lähinnä oikeaa..
 


 
 Betonisaappaat tein edelliskesänä. Olin jo heittänyt lasten rikkinäiset saappaat suloon, mutta muita betonijuttuja valaessa muistin saappaat ja kävin hakemassa ne vielä valumuotiksi ennenkuin heitin takaisin roskiin.. Ne nimittäin piti pilkkoa ihan "atomeiksi" että betonisaappaat sai muotista irti.. :)
 
Kaava: Ottobre 3/2006 "Tossut" koko 21 (koot 17-21)
Kankaat: tilkkulaatikosta, edellisten töiden jämiä..

 

2 kommenttia:

  1. Voi kun on suloiset tossut. Varmasti niin nätit mekon kaverina :) Betonisaapas on kyllä tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva, että joskus sattumalta löytää tälläisiä kaavoja joihin voi käyttää niitä monia ylijäämäkankaita. Pikkuväelle mekon kaveriksi sopii aina suloiset tossut. :) ja hyvä lahjaidea vaikkapa vauvalahjaksi.. Kiitos Kanneli! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..