keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kinuskikakku

Vielä synttäreiden leipomuksia.. Innostuin kokeilemaan kinuskikakun tekoa. Kerran aikaisemmin olen koettanut kinuskikakkua tehdä, mutta silloin kinuskin leikkaamiseen olisi tarvinnut melkein moottorisahaa, niin kovaa kinuskista tuli! Kirsin keittiössä on viime aikoina postattu niin monia upeita kinuskikakkuja, että minunkin teki mieli kokeilla.. Ja tällä kertaa onnistuin! Kinuskista tuli juuri sopivaa.. :)
 
Samalla kokeilin kakkupohjan tekoa minulle uudella ohjeella. Ohje löytyy blogista Tarun Taikakakut, ja tällä kertaa kokeilin tehdä 6 munan pohjan gluteenittomana. Ja täytyy kyllä sanoa, että koskaan aikaisemmin en ole saanut gluteenittomasta kakkupohjasta niin helposti käsiteltävää kuin nyt! Joten kiitokset vain hyvästä ohjeesta! Tulevan viikonlopun 30v. synttärikakkuihin käytän kyllä varmasti samaa ohjetta!
 
Täytteenä kakussa oli vaniljamousse. Käytin samaa ohjetta millä olen aikaisemmin tehnyt vaniljaisen hyydykekakun, vaihdoin vain maustamattoman tuorejuuston vaniljanmakuiseen. Olisin ehkä kaivannut vähän jotakin hilloa tms. moussen kaveriksi, mutta ensi kerralla sitten! Kakun piti olla myös laktoositon ja jännitin kovasti miten pursotuksen kanssa käy. Käytän tavallisesti pursotuksiin Flora Vispiä, mutta se ei käynyt kun on vain vähälaktoosista. S-ryhmän Kotimaista-sarjan laktoosittomalla vispikermalla kokeilin, ja yllätyin kuinka jämäkkää vaahtoa siitä tuli. Pursotusjälki ei ollut kuitenkaan ihan priimaa, vaan jäi melko rakeiseksi.. Kakun koriste on 4-vuotiaan synttärisankarin käsialaa. :)
Vaniljamousse
 
5 liivatetta
2 dl maitoa (laktoositon)
1 1/4 dl sokeria
2 valkuaista
4 dl vispikermaa (laktoositon)
200 g Valio Eila vaniljanmakuista tuorejuustoa
3 tl vanilliinisokeria
 
 Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Kiehauta maito ja sokeri kattilassa. Purista liivatteet ja sekoita kuumaan sokerimaitoseokseen. Jätä jäähtymään. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma ja sekoita tuorejuusto ja vanilliinisokeri sekaan. Kaada liivate-maitoseos tuorejuustoseokseen vatkainta käyttäen ja lopuksi valkuaisvaahto. Vatkaa huolellisesti sekaisin.
 
Kinuski
 
2 dl kuohukermaa (laktoositon)
2 dl fariinisokeria
 
Käytin kinuskin keittämiseen Kinuskikissalta löytyvää ohjetta ja minulla riitti keittoajaksi 15 minuuttia.
 
Onnea Iidalle! :)

6 kommenttia:

  1. Näyttää erittäin hyvältä :) Kinuskikakut on kyllä erittäin hyviä, vaikkakin leikattaessa kinuski tahtoo usein tarttua kakkulapioon kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siinä tahtoo käydä. Mutta on se sen arvoista! :) Kiitos Jack Bauer!

      Poista
  2. Taas niin herkullista. Kinuski sopii kyllä mainiosti täytekakkuun :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinuskikakku on kyllä yksi suosikeistani. Ihanaa että nyt sain itsekin kinuskin onnistumaan! :) Kiitos Kanneli!

      Poista
  3. Hih... on kyllä viime aikoina tullut keiteltyä kinuskia :) Ja mikä parasta, aina ei kaikki kinuski mene kakun päälle.... silloin napataan pala banaania ja dipataan sitä kinuskiin :)
    Upea kakku! Ja todella hieno koriste! Pikkuleipuri on tehnyt taitavaa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuostakin vinkistä.. Tähän sain kyllä koko satsin menemään.. :) Kiitos Kirsi!

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..