perjantai 24. kesäkuuta 2011

Hyvää Juhannusta!!



Tänä juhannuksena en jaksanut alkaa täytekakun tekoon, vaikka ihan vähällä sekin oli!! :) Jotain kuitenkin teki mieli leipoa, kun kerran mökkeilemään ollaan illalla porukalla menossa.. Niinpä tekaisin kaksi pellillistä jäälauttaleivosta.. Ohje löytyy jo aiemmin blogistani, täältä.. Suklaana tällä kertaa Rainbowin pähkinäsuklaa sekä tummasuklaa..








Hauskaa Juhannusta kaikille!!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Mustikkakakku



Tämä mustikkakakku on peräisin äskeisen postauksen Leivonnaisia herkkusuille  -kirjasta.. Isompikin rengasvuoistani oli liian pieni tälle taikinamäärälle, mutta kun jaoin taikinan isompaan ja pienempään vuokaan, mahtui juuri passelisti.. Puolikas annos olisi myös riittänyt hyvin tuohon isompaan vuokaani.. Eli tässä ohje nyt ihan kirjan mukaan, huomaathan että se on isoon vuokaan mitoitettu! Päälle olisi kuulunut tulla tuorejuustokuorrute, mutta en halunnut sitä laittaa, ja kakutkin meni pakkaseen vierasvaraksi..





350 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä (käytin ihan tavallista..)


350 g (runsas 4 dl) sokeria


6 kananmunaa


1 tl vanilja-aromia (laitoin 3 tl vaniljasokeria)


450 g (7 dl) vehnäjauhoja


2 rkl ja 2 tl leivinjauhetta


2,8 dl kermaviiliä tai ranskankermaa


250 g (3 1/2 dl) tuoreita mustikoita (käytin pakaste...)


 


Kuumenna uuni 170 asteiseksi. Mittaa voi ja sokeri  monitoimikoneeseen (tai käytä sähkövatkainta) ja vatkaa vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan, vatkaa hyvin ja ota joka lisäyksen jälkeen kulhon reunoille jäänyt aines taikinakaapimella mukaan vaahtoon. Vatkaa joukkoon vanilja-aromi, jauhot ja leivinjauhe. Lisää kermaviili ja vatkaa, kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin ja taikina on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää mustikat ja sekoita varovasti puuhaarukalla, kunnes ne ovat levinneet tasaisesti taikinaan. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja tasoittele pinta. Paista kakkua uunissa 40 minuuttia tai kunnes se on kullanruskea ja pinta tuntuu koetettaessa kimmoisalta. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja siirrä se sitten ritilän päälle jäähtymään kokonaan.


 


Huh, selvisinpäs tästäkin postaus-urakasta!! :) Ja nyt eikun siivoomaan....

Leivonnaisia herkkusuille






Alkuviikosta sain postilaatikkoon paketin, josta löytyi tämä kirja.. Tilasin äitienpäiväksi äidilleni jonkin puutarhalehden lahjaksi, ja olin onnellisesti unohtanut että saan siitä itselleni lahjan.. Olipa mukava yllätys.. Ja kerrankin tilaajalahja oli sellainen jolle oikeasti voi olla jotain käyttöä... :) Ja on ollutkin jo, kokeilin nimittäin hetimmiten kirjan saatuani mustikkakakun reseptiä, mutta siitä oma postaus..


Kirja sisältää siis Hummingbird Bakery - nimisen konditorian suosikkireseptejä, erilaisia kakkuja, muffineita, kuppikakkuja, brownieita, piirakoita, pikkuleipiä ja juustokakkuja.. Toinen toistaan herkullisempia reseptejä.. Kirja on Gummeruksen kustantama.

Vhh? Suklaakakku



Kokeilin muuttaa Suklaamurokakun reseptin vähän karpimmaksi versioksi. En ole laskenut ravintoarvoja ja hyt en kykene kun tässä on niin monta häärääjää vieressä.. :) Ei se ihan yhtä hyvää ole kuin "tavallisen" ruokavalion kakut, mutta vei ainakin minulta makeannälän..










250 g voita


2 1/2 dl makeutusjauhetta


4 kananmunaa


1 dl vehnäjauhoja


2 dl mantelijauhetta


1 dl mantelirouhetta


3 tl vaniljasokeria


2 1/2 tl leivinjauhetta


1/2 dl kaakaojauhetta (sokeroimatonta leivontakaakaota)


100 g tummaa 70% suklaata


1 1/2 dl maitoa




Voitele ja jauhota rengasvuoka mantelijauhoilla. Sekoita kuivat aineet yhteen. Rouhi suklaa. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja makeutusjauhe. Sekoita kananmunat yksitellen vaahtoon voimakkaasti sekoittaen. Lisää jauhoseos vuoroin maidon kanssa taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi suklaarouhe, sekoita mahdollisimman vähän. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla..

Kasvis-kinkkukiusaus







3-4 hlö


 


500 g Kasvissuikaleita


300 g kinkkusuikaleita


aromisuolaa


2 1/2 dl Valio Aurajuustokermaa


 


Öljyä vuoka. Kaada pohjalle toinen kasvissuikalepussi ja ripottele päälle aromisuolaa. Sitten kinkkusuikaleet ja toinen pussillinen kasvissuikaleita, ja vielä ripaus aromisuolaa. Valuta purkki aurajuustokermaa joukkoon ja laita 200 asteiseen uuniin noin tunniksi. Helppo ja nopea tehdä, ja on hyvää! 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kesäkakku



Tämä kesäkakun ohje on pyörinyt kansiossani iät ja ajat, ja nyt otin sen kokeiluun.. Kävimme Helatorstaina minun porukoilla, ja kakku matkasi mukana kylmäkallet seuranaan 250 km.. Tein kakun edellisenä päivänä valmiiksi, ja matkan jälkeen kakku laitettiin vielä muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Silti, kun poistin irtopohjavuoan reunat ympäriltä, ei mennyt kauaakaan kun kakku oli levinnyt tarjottimelle.. Onneksi ei ollut juhlat kyseessä, niin ei niin haitannut.. Ja kakku kyllä hupeni alta aikayksikön! :) Vahingosta viisastuneena, ensi kerralla laitan lisää liivatetta!! Huomasin muuten nyt kun tätä aloin kirjoittamaan, että olin lukenut ohjeen hieman huolimattomasti.. Jogurttia olisi kuulunut tulla 2 prk, mutta minulla tähän tuli vain 1 prk.. Mutta jos olisinkin lukenut ohjeen huolellisemmin ja laittanut ohjeen mukaiset 2 prk, olisi kai täyte ollut vieläkin löysempää... Mutta koska kakku oli kuitenkin hyvän makuista, en ehkä ensi kerrallakaan laittaisi kuin sen yhden purkin jogurttia!! =) Ohjeen olen ottanut 21.6.2007 ilmestyneestä Kodin Kuvalehdestä.. Onneksi otin kuvan heti koristelun jälkeen, tässä kakku vielä suht ehjä:








pohja:


100 g tummaa suklaata


50 g voita


8 dl riisimuroja (100 g)




täyte:


6 liivatelehteä (oli liian vähän, laittaisin 8-10!)


1 l mansikoita (käytin pakaste)


200 g valkosuklaata


200 g Philadelphiajuustoa


2 prk (á 200 g) vaniljajogurttia (käytin Danonea 1 prk:n, ja oli mielestäni ihan hyvä määrä)


2 1/2 dl Flora Vispiä


2 dl tomusokeria




pinnalle:


2 liivatetta


1 limetin mehu


2 dl vettä


2 rkl sokeria


(punaista elintarvikeväriä)


(mansikoita)


6 palaa valkosuklaata




Paloittele suklaa ja sulata palat kattilassa voin kanssa. Leikkaa leivinpaperi halkaisijaltaan 26 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Sekoita hieman jäähtynyt suklaaseos ja riisimurot. Painele vuoan pohjalle kakkupohjaksi. Nosta vuoka jääkaappiin.




Laita liivatteet runsaaseen kylmään veteen. Paloittele mansikat. Soseuta sauvasekoittimella. Sulata valkosuklaa vesihauteessa (tai varovasti mikrossa). Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi sokerin kanssa. Sekoita mansikkasose, sula suklaa, juusto, jogurtti ja kermavaahto keskenään. Kiehauta tilkka vettä ja liota liivakot nesteeseen. Jäähdytä 10 min ja kaada mansikkasoseeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.




Liota liivatteita päällistä varten kylmässä vedessä 10 minuuttia. Kiehauta limetin mahu ja vesi. Liota liivakot nesteeseen ja makeuta sokerilla. Halutessasi lisää tippa punaista elintarvikeväriä. Jäähdytä. Halkaise mansikat ja asettele hyytyneen kakun päälle. Kaada kiille vuokaan mansikoiden päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Koristele valkosuklaalla.

Banaani-vaahtokarkkipaistos



Tässäpä helppo jälkkäri grillattavaksi, niin äklön makeeta että huh!! :) Kuulin tästä herkusta ystävältäni, ja sama löytyi myös Hellapoliisilta..








1:een foliovuokaan (riittää n. 6-8:lle)




2 rkl öljyä


4 banaania


1-2 rkl siirappia


100 g tummaa suklaata


150 g vaahtokarkkeja




Öljyä vuoka, pilko banaanit pohjalle ja valuta päälle siirappia. Rouhi suklaa terävällä veitsellä ja ripottele banaaniviipaleiden päälle. Lopuksi laita vaahtokarkkeja niin paljon että banaanit peittyvät. Grillaa niin kauan että vaahtikset saa hiukan väriä (n. 5 min). Tämän tekeminen onnistuu myös uunissa, paista silloin 250 asteessa (n. 5 min).. Tarjoa jäätelön (ja mansikoiden) kanssa!