Ekaluokan opettaja jäi syysloman alkaessa äitiyslomalle. Joku vanhemmista oli keksinyt kivan idean yhteisestä muistamisesta. Oppilaat tekivät kukin kotonaan opettajalle lorukortin, yksi oppilaista keräsi kortit, kortit laminoitiin ja pakattiin minun ompelemaani lorupussiin. Lorupussi syntyi kaapissa valmiina olevista tarvikkeista. Jämäkankaista ja -langoista, silityskuvasta ja tekstin leimasin tekstiilileimasimella. Niin hieno tämäkin idea ja pienellä vaivalla toteutettu. Sitä en tiedä, saiko opettaja vihiä lahjasta ennakkoon vai osasivatko lapset säilyttää salaisuuden.. ;)
sunnuntai 21. lokakuuta 2018
tiistai 2. lokakuuta 2018
Kannet vieraskirjaan
Viime vuoden keväällä tein äidille lahjaksi vieraskirjaan kannet. Omassakin vieraskirjassamme alkoi viimeinen sivu häämöttää ja kesällä sain aikaiseksi hankkia uuden, tyhjän kirjan ja nyt vihdoin ja viimein tein sille kannet.. Ihan tyytyväinen en lopputulokseen ole, mutta kelpaa siihen saakka kunnes saan aikaiseksi tehdä paremman version (ja hyvin todennäköisesti sitä päivää ei koskaan tule).. :D
Onko teillä lukijoilla vieraskirjaa ja minkälaisella käytöllä se on? Meidän ensimmäinen vieraskirja hankittiin ensimmäiseen yhteiseen kotiimme reilut 14 vuotta sitten. Aluksi kirjaa tuli tarjottua jokaiselle pikavisiitilläkin olleelle, mutta niin siinä vaan on vuosien saatossa käynyt että vähiin on vieraskirjan tarjoaminen jäänyt. Nykyään yritän muistaa sen edes juhlissa ja harvinaisempien vieraiden käydessä. Omat sisarukseni osaavat kaivaa vieraskirjan jo kaapista, vaikka minä en sitä muistaisikaan! ❤
Vieraskirjaa on mukava lukea ja muistella vanhoja.. Monta jo unohtunutta asiaa on palautunut vieraskirjaa lukiessa uudelleen mieleen. Toivon, että tämän uudenkin kirjan sivut saavat täyttyä kirjoituksista. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)