Kaikista nuorimmalle kummilapsellemme neuloin joululahjaksi myssyn. Ohje löytyi täältä, mutta jouduin hieman pienentämään silmukkamääriä että myssy olisi sopivampi puolivuotiaan päähän. Sisällä fleecevuori. Kukkasesta tuli aika massiivinen, mutta se on helppo napata pois jos osoittautuu käytössä hankalaksi.
Ohje: *klik*
Langat: Novitan 7-veljestä
Fleece: Porin Eurokangas
Nappi: omista jemmoista
***
Kahdelle kummitytölle tein joululahjaksi kirjoneulesukat. Ensimmäiset valmistuivat niin viimetipassa (kun lahjansaaja oli tulossa käymään mummulassa), että päätyivät pakettiin suoraan puikoilta, mutta toiset ehdin sentään kuvaamaan. Samanlaiset olivat silti ne ensimmäisenä valmistuneet.
Mallia kirjoneulekuvioon katsottu täältä.
Langat: Novitan 7-veljestä
***
Minun ei pitänyt viime jouluksi tehdä omin käsin ollenkaan lahjoja, joten siihen nähden niitä valmistui lopulta aika monta. Kiitos siitä kummitytön äidille, joka esitti niin hienon toiveen että pääsin kertaheitolla ompelujumista ja samalla innostuin myös näistä neulotuista lahjoista. ❤
Ylivoimaisesti hauskin toive oli kuitenkin nuorimman kummipoikamme lahjatoive (jota en kylläkään voinut ihan omin käsin toteuttaa) : "sanko, jossa voi istua ja johon jää pylly kiinni!"