..tai ilta.. Kummitätini ja -setäni ovat tänään tulossa meillä käymään, ja eilen illalla päätin leipoa (kerrankin) ihan tavallista pullaa.. Hmm, vaan kuinkas kävikään.. Omppuhillopurkit osui silmään siinä taikinaa vaivatessa, ja huomasin ajattelevani että jospa tekisinkin omenapitkoja.. Tein niitä kaksi, ja lisäksi kolme pellillistä erilaisia pikkupullia. Myös niitä ihan tavallisia korvapuusteja, sillä omenahillopulla ei tosiaankaan ole mieheni suosiossa.. Moni on sanonut, että pullataikinasta tulee pehmeämpää kun jättää kananmunan kokonaan pois. Nyt päätin minäkin kokeilla, ja totesin saman. Taikina oli niin unelmapehmeää, että taidanpa tehdä pullataikinan vastaisuudessakin näin.. Vaniljakreemijauhe oli ehtinyt mennä vähän aikaa sitten vanhaksi, joten koitin saada sitäkin vähän kulumaan ja laitoin sitä kaikkiin muihin paitsi korvapuusteihin.
Pullataikina
1 l maitoa
100 g hiivaa
3 tl suolaa
4 dl sokeria
2 rkl kardemummaa
400 g voita
vajaa 2 kg vehnäjauhoja
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja noin puolet vehnäjauhoista vispilällä sekoittaen. Alusta pullataikina kimmoisaksi lisäämällä vehnäjauhoja vähän kerrallaan. Lisää alustamisen loppuvaiheessa taikinaan pehmeä rasva. Vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi (n. 30 min). Leivo taikinasta pitkoja tai pikkupullia.
|
Omenapitkot vaniljakreemillä |
Omenapitko: Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Levitä levylle omenahilloa ja ripottele kanelia. Taita levyn reunat keskelle. Leikkaa saksilla pieniä "viiltoja" pitkon reunoille. Kohota pitkoa puoli tuntia. Voitele kananmunalla. Laita pitkon keskelle reilusti vaniljakreemiä ja ripottele viiltojen kohdalle raesokeria. Paista 180 asteessa noin 30 minuuttia. Tarkista että myös pohja on ruskea!
|
Tavallisia korvapuusteja, jotka kallellaan mikä minnekin suuntaan.. |
Korvapuustit: Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Sivele levylle voita, ripottele reilusti kanelia ja sokeria. Rullaa levy rullalle. Leikkaa rullasta "kolmioita", nosta kolmiot pellille kapea kohta ylöspäin ja paina sormilla kapea kohta alas peltiin saakka. Kohota puoli tuntia, voitele kananmunalla ja koristele raesokerilla. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.
|
Omenapuusti jossa vaniljakreemiä, mantelirouhetta ja raesokeria |
Omenapuustit: Kuten korvapuustit, mutta levitä levylle omenahilloa ja ripottele kanelia. Rullaa rullaksi samalla tavalla kuin korvapuustit, mutta leikkaa tasakokoisia paloja. Laita ne pellille "kyljelleen", anna kohota puoli tuntia. Voitele pullat kananmunalla, lusikoi päälle vaniljakreemiä ja ripottele pinnalle mantelirouhetta ja raesokeria. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.
Vaniljasilmäpullat: Pyörittele taikinasta pyöreitä pullia, anna kohota. Voitele pullat kananmunalla ja tee niihin sormilla kolo kreemiä varten. Lusikoi koloihin reilu kerros vaniljakreemiä, ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.