sunnuntai 24. tammikuuta 2021
Makrameeamppeli seinälle
sunnuntai 10. tammikuuta 2021
Kinkkuhyrrät
Joululta jäi jonkin verran juustoja ja päätin kokeilla tehdä kinkkuhyrriä kun niihin saisi hukattua edes osan juustoista. Näistä tuli niin hyviä, että taidanpa ostaa vielä lisää torttutaikinalevyjä ja tehdä hyrriä lopuistakin juustoista.. Osassa on raastettua cheddaria, osassa pestolla maustettua goudaa. Molempi parempi.
Kinkkuhyrrät n. 24-30 kpl
1 pkt (500 g) torttutaikinalevyjä
200 g tuorejuustoa (esim. aurinkokuivattu tomaatti)
200 g kinkkukuutioita
1 kpl punainen paprika
3 dl juustoraastetta
sinihomejuustoa
1 kananmuna voiteluun
Ota torttutaikinalevyt sulamaan. Kauli sulaneet levyt ohuemmiksi. Levitä levyille tuorejuustoa, ripottele päälle kinkkukuutiot, paprikat ja juustoraaste ja rullaa levy pitkittäin rullaksi. Leikkaa rullasta 1-2 cm levyisiä kiekkoja, asettele pellille leivinpaperin päälle tai muffinipellin koloihin. Voitele kananmunalla. Paista hyrriä 225 sateisessa uunissa 15-20 minuuttia. Minä tein aika paksuja rullia ja paistoin hieman ylikin 20 minuuttia..
Pakkaspäivän JonSukat
Meillä on muutamia vuosia ollut sisarusten kesken joululahjojen kanssa perinne, että arvotaan kuka antaa lahjan kenellekin. Olin juuri ostanut uusimman Jonsukkakirjan, kun sain tietää kenelle minä hommaan lahjan ja kirjaa selatessa tiesin heti mitkä sukat teen siskolle. Pakkaspäivän JonSukat.
❄️💙❄️💙❄️
tiistai 5. tammikuuta 2021
Joulun valkosuklaajälkkärit
Tein jouluaterialle jälkiruoaksi valkosuklaamoussea valmiiksi annoksiksi pieniin jälkiruokakulhoihin. Pohjalle ja päälle piparimurskaa ja koristeeksi talon mallinen pipari.
Annoksen tein nelinkertaisena ja puolikkaasta annoksesta kakun. Kakkuun kokeilin Kinuskikissan innoittamana marmeladeja koristeeksi. Idea on ihan kiva, mutta oli kyllä hankala toteuttaa.. Asetteleminen oli hankalaa kun en saanut kelmua pysymään kulhossa paikoillaan ja lopulta kun hyytymisen jälkeen irrottelin kelmuja, marmeladit lähti kelmun mukaan..
Valkosuklaamousse