maanantai 23. kesäkuuta 2014

Serkusten 2v täytekakku

Juhannuspäivänä juhlistimme meidän pikkuneidin sekä serkkutytön (ja samalla kummityttömme) 2-vuotissynttäreitä pikku porukalla. Tein ihan perus pienen 5 munan kakun, jossa välissä on banaanisurvosta ja suklaakermaa. Kakkupohja onnistui tällä kertaa jotenkin ihan käsittämättömän hyvin, mutta päälle tekemäni suklaaperhoset ehtivät sen sijaan lössähtää jo ennen kuvan ottamista..
 


Onnea Viivi ja Hilma! :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Riisimurokarkit

Meidän ensi syksyn tokaluokkalainen on kovin innostunut leipuri. Tulee aina reseptivihkonsa kanssa viereen kun jotakin leivon, ja kirjoittelee silloin tällöin jonkin reseptin omaan vihkoonsa ylös. Juhannusaattona hänen pitikin tehdä riisimurokarkkeja, mutta kun aamulla leipoi iskän kanssa pullaa niin ei enää kiinnostunutkaan karkkien teosta.. Yritin sitten houkutella toisen pojista leipomispuuhiin, mutta kun ei ole luonnostaan kiinnostunut niin eihän siitä tahtonut tulla yhtikäs mitään.. Lopulta näitä oli kokkaamassa niin monta kokkia kun jokainen nakitti homman seuraavalle, että en pystyisi sanomaan kenen tekemiä nämä sitten ovatkaan.. :) Joka tapauksessa hyviä tuli. Ohjeita löytyi useasta blogista, pieniä eroja oli ainesten määrissä mutta tämä oli ehkä peräisin täältä..
 

 
Riisimurokarkit
 
100 g kookosrasvaa
½ dl leivontakaakaota
2 dl tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
7,5 dl riisimuroja
 
Sulata kookosrasva kattilassa. Anna jäähtyä. Sihtaa joukkoon kaakao, tomusokeri ja vanilliinisokeri, sekoita tasaiseksi. Lisää riisimurot joukkoon, sekoita varovasti mutta kunnolla sekaisin. Jaa taikina pieniin leivosvuokiin ja laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan (puoli tuntia riittää)..
 

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Minttutryffelit

Serkkuni häissä pari viikkoa sitten sain maistaa ihania minttutryffeleitä. Jäi kaihertamaan mieltä, että niitä pitää joskus itekin kokeilla jolleivät ole kovin monimutkaisia tehdä.. Googlasin minttutryffeleitten ohjeen ja yllätyin miten vähän raaka-aineitakin niihin tarvittiin.. Nyt sitten kokeilin. Ja kyllä on hyviä. Ohjeen löysin Pullahiireltä.
 


Kuva on samasta kulhosta salamanvalolla ja ikkunanvalossa kuvattuna, kumpikaan ei kovin onnistuneita kuvia..
 
Hauskaa juhannusta!
 
Lisäys 22.6.2014    Heh, vanhuus ei tule yksin.. :) Unohdin kokonaan laittaa sen ohjeen..
Tässäpä tulee:
 
Minttutryffelit 
n. 40-50kpl
 
1 dl kermaa
150g maitosuklaata
150g tummaa suklaata
3-4 tippaa piparminttuöljyä
1 dl kaakaojauhetta
 
Kuumenna kerma kattilassa. Lisää kuuman kerman sekaan paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon piparminttuöljy. Tarkista mintun maku tässä vaiheessa, lisää piparminttuöljyä tarvittaessa. Nosta jääkaappiin muutaman tunnin ajaksi, kunnes massa on viilentynyt ja kovettunut kunnolla. Pyörittele suklaamassa palloiksi. Pyörittele lopuksi tryffelipallot kaakaojauheessa.
 
Omat huomiot & muutokset: Tein annoksen kaksinkertaisena, ja sain yhteensä n. 90kpl minttutryffeleitä. Piparminttuöljyä laitoin kaksinkertaiseen annokseen 20 tippaa, eli reilu puolet enemmän kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt.. Maistelin massaa lämpimänä ja lisäsin muutama tippa kerrallaan, mutta lopulta en enää uskaltanut laittaa enempää tippoja vaikka mintun maku olikin mielestäni kovin mieto.. Sitten kun massa oli ollut jääkaapissa noin 12 tuntia viilentymässä, pyörittelin pallerot valmiiksi ja maistelin, niin jopa maistuikin minttu, ja vieläpä aika voimakkaasti (ei kuitenkaan liian!).. Kokeilin kyllä pyöritellä palleroita kun massa oli jäähtynyt kolmisen tuntia, mutta silloin massa oli vielä liian pehmeää, eikä pallot pysyneet koossa.
 


torstai 19. kesäkuuta 2014

Apinabody kummipojalle

En malttanut odottaa että saisin haetuksi oikean väristä lankaa, ja tätä melkein oikeanväristäkin oli jäljellä vain juuri ja juuri riittävästi.. Nimittäin noin metri jäi, kun sain bodyn ommelluksi! :) Ja kuten kuvasta näkyy, eihän sitä juuri huomaa että langan väri on pikkuisen vaaleampi kuin resori.. Alalankana käytin valkoista, se erottuu ehkä vähän paremmin kuvassakin, mutta toivottavasti väärän värinen aluslanka ei ole este bodyn käytölle.. :) Yhteen samankokoiseen bodyyn leikkelin jo kappaleet valmiiksi, mutta ennenkuin sen voi ommella, on pakko käydä ensin lankaostoksilla..
 
Body tulee siis lahjaksi kesäkuun lopulla 1-vuotis synttäreitään juhlivalle kummipojallemme, ja on kokoa 80cm.
 

 
Onnea Julius!
 
Kaava: Ottobre 3/2014 "Wasp Flight" 50-92cm
Kankaat: kangastukku.com


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Mekko

Ei sille mitään voi, että kankailla on taipumus huudella tuolta kaapista niin kauan että tartun toimeen.. :) Tämä mekko valmistui tänään pikkumiehen päivätorkkujen aikaan, vaikkei mun tänään mitään pitänytkään ommella.. Tämän kangas ei ollut yhtä laskeutuvaa kuin edellisen mekon kangas, mutta ei ollut silti liian paksua mekkokankaaksi. Kaava on sama kuin edellisessä postauksessa olevan mekon, ja kokokin on sama (98/104cm). Jätin nyt vain hihoista kuminauhat pois, ja tämä on minusta nätti näinkin.. Lahjaksi menee tämäkin mekko, joka on kuvissa oman tyttären päällä.
 

 

[En ole vielä ratkaissut haluanko julkaista täällä lasten kuvia (lähinnä siis kasvoja), joten tällaisilla kasvottomilla kuvilla mennään ainakin nyt.. ]
 
Kaava: Kirjasta Mekkotehdas kaava "Orelma" 98/104cm


Orelma-mekko

Kummitytön 2v synttärit lähestyy, ja olen jo kauan suunnitellut tekeväni synttärilahjaksi mekon. Tätä limenväristä pallokangasta tilasin Sofian takkiin hupun vuoriksi, ja kun minimitilausmäärä oli metri, sitähän jäi aika reilusti yli. Niinpä tämä kangas valikoitui kahdesta vaihtoehdosta tähän mekkoon, kun oli niin mukavan ohkaista ja laskeutuvaa.. Eilen sitten kaivoin Mekkotehdas-kirjasta piirtämäni Orelma-mekon kaavat ja tekaisin mekon, pienillä muokkauksilla.. Nimittäin kaula-aukkoon olisi oikeasti tullut poimutus ja vinonauhaa, mutta kangasta säästääkseni tein kaula-aukon kohtaan sentin reilummat saumanvarat ja ompelin vinonauhan tilalle kuminauhakujat.. Ja niinpä kangasta jäi vielä sen verran että siitä ainakin jonkinlaisen pikkumekon vielä saa.. :)
 

Kaava: Mekkotehdas "Orelma"-mekko, koot 86-128cm


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Hyllykkö

Isäni oli pelastanut vanhasta koulustani kaksi hyllykköä, joista toisen toi minulle. Vähän aikaa sitten kunnostamastani lipastosta jäi petsivahaa hiukan yli, ja aikomukseni on laittaa ne loput tämän hyllykön pintaan, kunhan saan sen ensin siihen kuntoon että päästään maalaushommiin.. Aloittelin maalinpoistoa jo, mutta tekemistä vielä riittää:
 





tiistai 10. kesäkuuta 2014

Hihaton body

Tein omalle pojalle hihattoman bodyn koossa 68cm. Käyttöön ei ole vielä päässyt kun ei ole ihan niin lämpimiä päiviä ollut tämän valmistumisen jälkeen... Mutta onneksi on kesää vielä jäljellä, toivottavasti myös niitä lämpimiä päiviä.. Samanlainen mutta eri värinen ja -kokoinen on tulossa kummipojalle synttärilahjaksi tässä kesäkuun aikana. Olisi muuten varmaan jo valmiina mutta oikean värinen lanka on vielä kaupassa..
 

 
 
Kaava: Ottobre 3/2014 "Wasp Flight" 50-92cm
Kankaat: kangastukku.com