sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Heräys talviunilta :) Voisilimäpullat


Nyt on täällä koittanut jonkinlainen heräys leipomisen saralla, ja kutimet taas on lentäneet nurkkaan.. (on tainnut unohtua kuvata muutamia jo pois annettuja käsitöitä, lähinnä villasukkia, mutta jäljellä olevat koitan saada joskus tännekin esille..) Pullanleivonta on jostakin syystä sellaista hommaa josta en erikoisemmin välitä, samoin sämpylän leivonta, ja nyt menneellä viikolla leivoin molempia! Sämpylöistä ei tullut otettua kuvaa, mutta tässä voisilmäpullat! Ohje on vähän erilainen kuin tavallisesti, mutta vain valmistustavan osalta, aineet on kyllä suurinpiirtein samat kuin muutoinkin. Olen aiemmin ollut mukana tekemässä tällä ohjeella isommassa keittiössä kuuden litran taikinaa, ja taikinasta tullut ihan hyvä. Nyt jouduin käyttämään pakastettua ja sulatettua hiivaa, ja luullakseni oli siitä johtuvaa kun taikina ei oikein tahtonut nousta.. tai sitten neste oli liian viileää.. No, mutta pullia näistä kuitenkin tuli, ja ihan hyvälle maistuivat (ehkä kuitenkin ensi kerralla vähennän tuota rasvan määrää)... Ehkä siksi pullanleivonta on ollut niin vastenmielistä, kun aina mun pullat on olleet joko jumbo-pullia tai sitten ihan miniskidejä. Nyt otin viereen vaa'an ja punnitsin palat noin 80g: n kokoisiksi (olis muuten tullut taas liian isoja jos taikina olis kohonnu kunnolla, mutta nyt tuli aika sopivia kun kohoaminen ei oikein toiminu..) ja näin sain kaikista suunnilleen samankokoisia!!


Voisilmäpullat
330 g sokeria
1 rkl kardemummaa
1 rkl suolaa
1 l vettä
100 g hiivaa
2 kananmunaa
2 kg vehnäjauhoja
420 g voita/margariinia
voiteluun
1 kananmuna
2 tl vettä
 
päälle 
150 g voita
2-3 dl sokeria
2 rkl vanilliinisokeria

Mittaa sokeri, kardemumma ja suola kulhoon. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja kaada taikinakulhoon kuivien aineiden päälle, sekoita vispilällä. Vaahdota munia hieman toisessa astiassa ja sekoita ne tasaisesti taikinaseokseen. Lisää vehnäjauhoja vähitellen niin, että taikinasta tulee tasainen ja siihen muodostuu hyvä sitko. Lisää pehmeäksi sulatettu rasva ja loput jauhot. Peitä kulho leivinliinalla ja anna kohota noin 15-30 min. Kaada taikina pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo taikinasta tanko ja jaa noin 60-70 tasakokoiseen palaan. Pyöritä palat pulliksi ja kohota taas leivinliinan alla noin 30 min. Voitele kohonneet pullat kananmuna-vesiseoksella, paina voinokare pullan keskelle tarpeeksi syvälle ja reilu kerros (1-2 rkl) sokeri-vanilliinisokeriseosta päälle. Paista pullat kiertoilmauunissa 200 asteessa (normiuunissa 225) 10-15 min.