keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Luumutaskut


Työpaikan jouluruokailussa saimme kahvin kanssa ihania rahkavoitaikinaan tehtyjä luumutaskuja. Ne olivat kyllä peräisin leipomosta, mutta niin hyviä, että pakkohan niitä oli itsekin koittaa tehdä.. :) Ja kyllä näistä lähes yhtä hyviä tulikin. Tuoreena parhaimpia, seuraavana päivänä ei oikein enää maistunut yhtä hyvälle..



Luumutaskut 12 kpl

Rahkavoitaikina:

250 g rahkaa

250 g voita

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

n. 1/2 prk luumumarmeladia

 

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja nypi pehmenneen voin kanssa kulhossa. Lisää joukkoon rahka ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä n. puolen sentin paksuinen levy ja ota pyöreällä/soikealla muotilla paloja (*kuva 1). Laita ympyrän toiselle reunalle n. 1 rkl luumumarmeladia ja käännä toinen puoli päälle (*kuva 2). Kostuta reunat vedellä ja painele haarukalla jotta pysyvät uunissa kiinni. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja sirottele päälle tomusokeria. 

 

*kuva 1. Muottini, Ikean jälkiruokakippo:


 

*kuva 2.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Kahvikermahyydykekakku


Kahvikermahyytelö on tullut varmaan jäädäkseen meidän perheen joulupöytään.. Nytkin sitä tehtiin, ja tein vielä joulupäivän viemisiksi hiukan muunneltuna versiona hyydykekakuksi.. Ohjeen laitan tähän vielä uudelleen, kun alkuperäistä on niin paljon muutettu.. Hyvää, jos sattuu tykkäämään.. :) (Itse en siis tykkää piparminttuöljyn mausta..)



pohja:

250 g minttu-dominoja

100 g voita


täyte:

6 liivatelehteä

3 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vahvaa kahvia

10 tippaa piparminttuöljyä

4 dl kermaa (Flora Vispiä)

1 pss (150 g) Marianne-Crushia


Murskaa pohjaa varten minttu-dominot ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos n. 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita täytteen liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Liota liivatteet kahvin joukkoon ja sekoita kahvi-liivateneste kuumana muna-sokerivaahdon joukkoon. Laita seos jääkaappiin hyytymään, sekoita aina välillä. Kun kahvi ei enää erotu seoksesta, vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää täytteen joukkoon. Lisää piparminttuöljy-tipat ja Marianne-Crush ja sekoita varovasti. Kaada täyte pohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.


Päällä oleva maalaus on tehty Dr. Oetkerin valkoiselle sokerimassalle elintarvikeväreillä, mallina lasten värityskuva. Pursotukset 1 prk Flora Vispiä ja 100 g tummaa suklaata. Joulutähdet samaista Dr. Oetkerin sokerimassaa värjättynä punaiseksi. 


Tässä kuva vielä täytteestä ennen pursotuksia:

Saaristolaisleipä


Saaristolaisleivän ohje tuli joskus sähköpostiini Herrankukkaron perjantaireseptinä, ja nyt joulun kunniaksi päätin kokeilla sitä tehdä.. No, työkiireitten ynnä muiden tekosyiden vuoksi sain leivän tehtyä vasta joulupäiväksi, ja vielä silloinkaan se ei kyllä todellakaan ollut parhaimmillaan.. Nyt leipä alkaa vasta kunnolla maistua, ja jopa lapset on tykästyneet tähän, vaikka kaljamaltaat leivässä näyttää erehdyttävästi siemeniltä.. :) Kuva on vähän tumma, tähän aikaan ei oikein hyviä kuvia saa vaikka kuinka yrittäisi napata kuvat päivän valoisimpaan aikaan..



1 l piimää

75 g hiivaa

3 dl siirappia

3 dl kaljamaltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja

1 rkl suolaa

12 dl vehnäjauhoja

 

Voiteluun siirappivettä siten, että siirappia on määrästä 1/3.

 

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Kun hiiva on täysin liuennut, sekoita nesteeseen muut ainekset. Ole tarkka, että kaikki jauhot sekoittuvat hyvin. Nostata taikinaa pari tuntia. Taikina kannattaa paistaa ainakin kahdessa voidellussa vuoassa - mielellään mahdollisimman samankokoisessa (tosin en itsekään paistanut samankokoisissa, toisen vetoisuus oli n. 1 l ja toisen 1,5 l..). Taikinaa ei vaivata, vaan se vain kaavitaan vuokiin. Paista leipiä uunin alaosassa 175 asteessa noin kaksi tuntia. Hieman paistamisen puolivälin jälkeen voit valella leipiä siirappivedellä. Kumoa leivät vuoista esim. ritilälle jäähtymään ja laita ainakin pariksi päiväksi jääkaappiin. Aivan tuoreena leipä ei ole parhaimmillaan.

Luumu-Charlotta


Joulun aikaan ei oikein ollut aikaa koneella istuskella, joten nyt vapaapäivänä täytyy urakoida kaikki kuvatut tekeleet tänne.. :) Tätä luumuista Charlottaa tein jo ennen joulua, jonka idean varastin Nooralta.. :) Kääretorttupohjan tein Nooran ohjeen mukaan, muuten itse soveltaen kaapista löytyville aineksille..



Kääretorttupohja:

4 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

vaniljakreemi (1 dl vaniljakreemijauhetta, 3 dl vettä)

 

Luumurahkatäyte:

4 liivatetta

2 1/2 dl Flora Vispiä

250 g maitorahkaa

150 g luumumarmeladia

3/4 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 rkl sitruunamehua + 2 rkl vettä

 

Tee ensin kääretorttupohja. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita muut aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. Tee täytteeksi vaniljakreemi, anna vetäytyä hetken aikaa jääkaapissa. Levitä kreemi kääretorttupohjalle ja rullaa levy tiukaksi rullaksi. Leikkaa rullasta ohuita, n. 1- 1 1/2 cm, levyisiä viipaleita. Asettele kääretorttuviipaleet kelmulla vuoratun pyöreäpohjaisen kulhon reunoille.

 

Laita täytettä varten liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi, sekoita joukkoon rahka, luumumarmeladi ja sokerit. Yhdistä vesi ja sitruunamehu ja kiehauta seos. Liota puristellut liivatteet sitruunamehun joukkoon ja kaada liivateneste ohuena nauhana koko ajan huolellisesti vatkaten täytteen sekaan. Kaada täyte kääretorttuviipaleiden keskelle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli, tai ainakin muutamia tunteja.

torstai 16. joulukuuta 2010

Appelsiinilotta


Siskoni tekee aina silloin tällöin meidän siellä käydessä appelsiinilottaa.. Jo pitkään on tämäkin ollut kokeiltavien listalla, mutta vasta nyt sain inspiksen kokeilulle, kun Noora oli tehnyt tätä luumuisena versiona.. Sitäkin versiota täytynee vielä testata ennen joulua, (tai välittömästi sen jälkeen..ü), sen verran herkulta kuulostaa, käykääpä vaikka kurkkaamassa tuolta linkin takaa!! :)



vuokaan

2-3 appelsiinia

 

rahkatäyte

4 liivatelehteä

2 1/2 dl Flora Vispiä

250 g maustamatonta maitorahkaa

1/2 - 1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 tlk persikkaa (tai muita hedelmiä tai marjoja)

3 rkl sitruunamehua

 

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sokerit. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liota puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen rahkaseoksen joukkoon. Sekoita vielä paloitellut persikat täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. 

 

Leikkaa appelsiineista(?) kuoret, ja viipaloi ohuiksi renkaiksi. Asettele appelsiinirenkaat kelmulla vuoratun pyöreäpohjaisen kulhon reunoille ja kaada täyte renkaiden päälle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti, mielellään yön yli ja kumoa tarjoilualustalle.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Vaaleat piparkakut


Kodin Kuvalehden 18.11.2010 ilmestyneessä numerossa oli piparkakkujen ohje, joka oli pakko ottaa ylös ja testiin, kun tekotapa oli niin erilainen kuin perinteisen piparkakkutaikinan.. Jo taikina oli selvästi vaaleampi, ja paistamisen jälkeen eron "tavallisiin" pipareihin huomasi vielä paremmin.. Eihän nämä vedä vertoja ihan perinteisille pipareille, mutta hyviä oli kuitenkin!! Ei tullut laskettua montako näistä sain, mutta ohje kertoo että taikinasta tulisi noin 40-60 piparia.. Ehdottomasti kannattaa kokeilla!! :)



3 kananmunaa

4 dl sokeria

1 dl siirappia

4 dl voisulaa (400 g )

2 rkl piparkakkumaustetta

1 rkl soodaa

3 dl perunajauhoja

9 dl vehnäjauhoja

 

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita taikinaksi. (Painele taikina litteäksi) ja peitä kelmulla. Anna kovettua jääkaapissa yön yli. Jaa taikina 3-4 osaan ja kauli pala kerrallaan runsaasti jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. Ota muotilla pipareita ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla 6-8 minuuttia. Jäähdytä ritilän päällä. Piparit säilyvät kuivassa ja viileässä 2-3 kuukautta.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Taatelikakku


Sain äidiltäni taatelikakun ohjeen, joka oli joskus julkaistu Ilkka-lehdessä (numero ei tiedossani).. Pitkään on taatelikakku jo ollutkin kokeiltavien listallani, mutta vasta nyt tein kokeilun naisten saunailtaa varten.. :) Vielä kakku on siis "korkkaamaton" joten toivotaan että on niin hyvää kuin äitini väitti!! ;) Sattui vielä(kin) olemaan ystäväni vuoka lainassa, ja paistoin kakun sillä.. (Jälleen kerran todetakseni että tarvitsen uuden rengasvuoan, kun omani polttaa kakun pinnan niin ikäväksi.. :/)



250 g taatelipaloja

1 1/2 dl vettä

200 g voita

2 dl sokeria

2 kananmunaa

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 dl voimakasta kahvijuomaa

 

Laita taatelipalat ja vesi kattilaan, keitä soseeksi. Paloittele voi soseen joukkoon, lisää sokeri ja sekoita. Anna seoksen jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen seokseen kananmunat sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kahvijuoman kanssa. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa 50-60 minuuttia.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Arabialainen maustekakku


Arabialainen maustekakku on kyllä ehdottomasti yksi lemppareistani!! Minua pyydettiin tekemään jokin leivonnainen, ja kun tätä piti itselle tehdä jouluksi niin tässäpä sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun sattui vielä olemaan toinen kakkuvuoka lainassa.. Siitä ei kyllä ole takeita että tää riittää jouluun saakka... ;) Itselle tulevaan kakkuun kokeilin lumitähtiä koristeiksi, mutta nätimpi tuli mielestäni siitä toisesta, johon en laittanut mitään.. Pähkinärouhe olisi voinut sopia paremmin tähän..



200 g voita

3 3/4 dl sokeria

3 kananmunaa

5 dl vehnäjauhoja

1/2 tl soodaa

1/4 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl vanilliinisokeria

2 rkl kaakaojauhetta

3/4 tl suolaa

2 dl maitoa

2 dl manteli- tai pähkinärouhetta

 

kuorrutus

50 g pehmeää voita

1 keltuainen

150-200 g tomusokeria

1 1/2 rkl kaakaojauhetta

1 1/2 tl kanelia

kuumaa kahvia kostukkeeksi

 

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Lisää lopuksi manteli- tai pähkinärouhe, sekoita tasaiseksi ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista 200 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ennen kuorrutteen tekemistä.

 

Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään sähkövatkaimella ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

 

perjantai 10. joulukuuta 2010

Joulupiparit


Kas joulukuussa pimeys kasvaa hiipien,

on vuoden pimein aika.

Se masentaa, mieltä kavalasti riipien.

Helpotuksen voi tuoda ihana joulunalusaika.

Kerää siis kokoon piparitaikinan aineet,

tällä helpottuu emännän joulupaineet.

Tai tee taikina valmiiksi kattilaan,

tätä yllätystä ei arvaa Mattikaan!

 

Tämän tehtävän sain syksyllä yksissä häissä.. Ja kuinka ollakaan, olihan ne piparit pakko leipoa aivan valmiiksi asti.. :) Samalla tuli tehtyä myös itselle joulupiparit, mikäli nyt riittävät jouluun asti.. Ohjeen olen saanut äidiltäni, joka on sen saanut meidän ala-asteen keittäjältä.

 


 

Piparkakkutaikina

 

4 1/2 dl siirappia

1/2 kg sokeria (6 dl)

2 1/2 rkl kanelia

2 1/2 rkl kardemummaa

1 1/2 rkl neilikkaa

1 1/2 rkl  inkivääriä

 

250 g voita

1 1/2 kananmunaa

1,4 kg vehnäjauhoja (21 dl)

37 g soodaa (1/2 dl)

1/2 rkl suolaa

 

Mittaa kattilaan siirappi, sokeri ja mausteet. Kiehauta. Paloittele voi siirappiseoksen joukkoon ja anna seoksen kunnolla jäähtyä. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan rauhoittua yön yli jääkaapissa.

 

Tässä pari kuvaa koristelluista pipareista. Suurin osa jäi vielä koristelematta.

 


Rei'itetyt piparit tarkoitus laittaa itselle joulukuuseen, mikäli säästyvät sinne asti..

Rei'ittämättömät "häälahjaksi"!:)

 


Isot possut "häälahjaa", tähdet omalle väelle.

 

 

Kanelipikkuleivät


Näidenkin pikkuleipien ohje on uusimmasta Maku-lehdestä (6/2010). Ohje oli helpon ja mielenkiintoisen kuuloinen, joten ei kun testailemaan.. Ja hyviäkin näistä tuli, piti äkkiä lykätä piparit pakkaseen jotta säästyvät!! :)



noin 70 kpl

 

200 g voita

1 1/4 dl sokeria

3 1/2 dl vehnäjauhoja

1 pkt (2 pss) vaniljakastikeaineksia

 

pinnalle

2 rkl sokeria

2 tl kanelia

 

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Sekoita taikinaksi. Anna taikinan levätä kelmulla peitettynä jääkaapissa noin puoli tuntia. Kauli taikinasta 3-4 mm paksuinen levy. Ota taikinasta piparimuoteilla pikkuleipiä. Sekoita kaneli ja sokeri matalalla lautasella. Paina jokaisen pikkuleivän yläpuoli seokseen. Paista leivinpaperoidulla pellillä 200 asteessa 10-12 minuuttia.

Vinkki: Pienet muotit ja metallilasta helpottavat murenevaisen taikinan työstöä.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Piparin makuinen hyydykekakku


Tämän hyydykekakun alkuperäinen ohje on piparkakkujäädyke, joka löytyy jonkin piparipaketin kyljestä (LU:n..?).. Siskoni oli sen viime, vai jopa jo edellisvuonna bongannut, ja kokeilin sitä silloin alkuperäisellä ohjeella.. Oli se silläkin hyvää, mutta ongelma oli siinä, kun koko kakku ei mennyt kerralla, se suli eikä sitä voinut pakastaa uudestaan.. Siksi olen koko ajan aikonut testata tätä liivatteen kanssa, mutta vasta nyt, pari vuotta myöhemmin sain niin paljon aikaiseksi!! :) Tästä tuli näin ihan hyvä, vaikka aluksi  mietinkin tuliko liivatetta tarpeeksi. Piparkakkureunus, johon olen monessakin kuvassa törmännyt, on ollut kivan näköinen ja nyt päätin sitä itsekin testata.. Idea muistui kuitenkin mieleen vasta kun pohja oli jo valmis ja aloin kaataa täytettä pohjan päälle, joten reunuksesta ei tullut ihan hyvä.. Piparireunus kannattaa siis tehdä ihan ensiksi ja vasta sen jälkeen pohja ja lopuksi täyte.. :)



Pohja

200 g piparkakkuja

75 g voita

 

Täyte

4 liivatetta

2 1/2 dl Flora Vispiä

200 g ranskankermaa

1/2 dl sokeria

1/2 tl inkivääriä

1/2 tl neilikkaa

1/2 tl kanelia

2 rkl vaniljasokeria

8 isoa piparkakkua

tilkka vettä

 

Koristelu

n. 6 piparkakkua puolitettuna

1 piparkakku murustettuna

 

Jos teet piparkakkureunuksen, aloita asettelemalla piparkakun puolikkaita irtopohjavuoan reunalle. Murskaa piparkakut ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja laita täytteen teon ajaksi kylmään. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi, sekoita joukkoon ranskankerma, sokerit ja mausteet. Kuumenna tilkka vettä mikrossa ja sulata puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi piparkakkumurut varovasti täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään. Koristele esim. piparkakkumuruilla. Kuvassa oleva joulutähti tehty Dr. Oetkerin sokerimassasta, ja ohje löytyy Kinuskikissalta.. :)

perjantai 3. joulukuuta 2010

Jouluinen piimäkakku, munaton


Maku-lehden talvi-numerossa (6/2010) oli jouluisen piimäkakun ohje. Kuorrutus kuulosti niin mielenkiintoiselta, että tokihan sitä piti testata.. Kuorrutus oli hieman pettymys, kuvittelin sen maistuvan enempi kinuskille. Mutta kakku oli ihan syötävää, tosin mielestäni kuitenkin ohje, jolla aiemmin olen piimäkakun tehnyt, on parempi.. :) Mutta kokeilemisen arvoinen oli tämäkin!!



4 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 1/2 tl soodaa

1 1/2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

1 tl pomeranssinkuorta

2 1/2 dl piimää

2 dl omenaa raastettuna

100 g voita sulatettuna

 

Kuorrutus

1 dl kinuskikastiketta

1/2 dl maustamatonta tuorejuustoa

koristerakeita

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,5l). Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

 

Mittaa kinuskikastike kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto joukkoon. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Mehevät porkkanamuffinit


Pitkästä pitkästä aikaa taas blogia päivittämässä. Viime aikoina ei oikein ole tullut mitään tehtyä, tai ne mitä on yrittänyt, on epäonnistuneet.. Laitoin pinon vanhoja Kodin Kuvalehtiä kiertoon, ja ennen sitä oli kopioitava kaikki kokeilemattomat reseptit talteen.. :) Tässä ensimmäisenä kokeiltu resepti, joka löytyi jostakin Kodin Kuvalehden numerosta Banaani-kanelimuffinien nimellä. Laitoin banaanin tilalle porkkanaa, koska en itse jotenkin ole oppinut pitämään banaanin mausta leivonnassa.. (täytekakku on toki asia erikseen.. :)) Hyviä näistä tulikin, mutta kuorrutus kyllä jäi todella löysäksi ja valui ikävästi alas.. Vihdoinkin sain hankituksi muffinipellin, ja muffinit kohosivat ensimmäistä kertaa YLÖSpäin eikä levinneet rumasti!! :)



noin 12 kpl

 

150 g sulatettua voita

2 kananmunaa

2 dl maitoa, piimää tai kermaviiliä

2 dl sokeria

1 dl porkkanaraastetta (tai 1 banaani)

4 dl vehnäjauhoja

1/2 dl rusinoita tai pähkinärouhetta

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

 

Kuorrutus

200 g sulatejuustoa

4 dl tomusokeria

 

Sulata ja jäähdytä rasva ja kaada se kulhoon. Sekoita joukkoon munat, kermaviili ja sokeri. Lisää seokseen porkkanaraaste (tai soseutettu banaani). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Kaada taikinaa muffinivuokiin niin, että taikinaa on 2/3 vuoan tilavuudesta. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia. Sekoita sulatejuusto ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi. Levitä kuorrutusta lämpimien muffinien pinnalle, niin että juusto hieman sulaa ja jähmettyy tasaiseksi. Koristele ripauksella kanelia tai pähkinärouheella.