lauantai 4. joulukuuta 2010

Piparin makuinen hyydykekakku


Tämän hyydykekakun alkuperäinen ohje on piparkakkujäädyke, joka löytyy jonkin piparipaketin kyljestä (LU:n..?).. Siskoni oli sen viime, vai jopa jo edellisvuonna bongannut, ja kokeilin sitä silloin alkuperäisellä ohjeella.. Oli se silläkin hyvää, mutta ongelma oli siinä, kun koko kakku ei mennyt kerralla, se suli eikä sitä voinut pakastaa uudestaan.. Siksi olen koko ajan aikonut testata tätä liivatteen kanssa, mutta vasta nyt, pari vuotta myöhemmin sain niin paljon aikaiseksi!! :) Tästä tuli näin ihan hyvä, vaikka aluksi  mietinkin tuliko liivatetta tarpeeksi. Piparkakkureunus, johon olen monessakin kuvassa törmännyt, on ollut kivan näköinen ja nyt päätin sitä itsekin testata.. Idea muistui kuitenkin mieleen vasta kun pohja oli jo valmis ja aloin kaataa täytettä pohjan päälle, joten reunuksesta ei tullut ihan hyvä.. Piparireunus kannattaa siis tehdä ihan ensiksi ja vasta sen jälkeen pohja ja lopuksi täyte.. :)



Pohja

200 g piparkakkuja

75 g voita

 

Täyte

4 liivatetta

2 1/2 dl Flora Vispiä

200 g ranskankermaa

1/2 dl sokeria

1/2 tl inkivääriä

1/2 tl neilikkaa

1/2 tl kanelia

2 rkl vaniljasokeria

8 isoa piparkakkua

tilkka vettä

 

Koristelu

n. 6 piparkakkua puolitettuna

1 piparkakku murustettuna

 

Jos teet piparkakkureunuksen, aloita asettelemalla piparkakun puolikkaita irtopohjavuoan reunalle. Murskaa piparkakut ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja laita täytteen teon ajaksi kylmään. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi, sekoita joukkoon ranskankerma, sokerit ja mausteet. Kuumenna tilkka vettä mikrossa ja sulata puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi piparkakkumurut varovasti täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään. Koristele esim. piparkakkumuruilla. Kuvassa oleva joulutähti tehty Dr. Oetkerin sokerimassasta, ja ohje löytyy Kinuskikissalta.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..