Kummipoikamme täyttää tänään 2 vuotta. Kyselin siskoltani lahjatoiveita tai -tarpeita. Kesävaatteet olivat tarpeena ja pojan lempivärit olivat "tentanen " ja "onantti" eli keltainen ja oranssi. Idea setistä oli ihan toinen, mutta koska Ek:sta ei löytynyt oikean väristä trikoota, täytyi tehdä suunnitelmaan muutos. Selailin netin kangaskauppoja ja päädyin tilaamaan Ompelun Ihanuudesta ihanaista kettutrikoota ja kaveriksi lempiväriä oranssia yksivärisenä trikoona.
Vasta kappaleita leikatessani huomasin että tässä kettukankaassahan on kukkia.. Mielestäni kuosi kuitenkin sopii myös pojalle joten jatkoin leikkaamista ja tein paidaksi asti..
Oranssia trikoota ei paljonkaan kulunut pieniin hihoihin joten shortsit tein samaisesta oranssista. Kettukankaasta leikkasin ketun kuvan ja applikoin sen shortsin lahkeeseen. Shortseihin tein leveän resorin vyötärölle, mutta laitoin resorin sisälle myös pojan mittojen mukaan kuminauhan.
Tein setin samasta Ottobren lehdestä löytyvillä kaavoilla koossa 92 cm. Shortseja ja teepparia vertaillessa paita on kuitenkin huomattavasti reilumman kokoinen, kuin olisivat eri paria.
Tein setin samasta Ottobren lehdestä löytyvillä kaavoilla koossa 92 cm. Shortseja ja teepparia vertaillessa paita on kuitenkin huomattavasti reilumman kokoinen, kuin olisivat eri paria.
Loppukankaan saksin juhannuksen tienoilla 3 vuotta täyttäneen kummitytön synttärilahjamekkoon. Mekon kaavana käytin jälleen hyväksi havaittua Princess Owl-kaavaa hiukan kavennettuna ja lyhythihaisena versiona. Etukappaleelle tein nappilistan varmistamaan pään läpimenon. Tuohan se kivasti ilmettäkin muuten perus mekolle.
Kaavat:
T-paita: Ottobre 3/2015 "Frog Eggs" 92 cm
Shortsit: Ottobre 3/2015 "Jolly Frog" 92 cm
Mekko: Ottobre 1/2014 "Princess Owl" 98 cm (92 - 134 cm)
Kankaat: Ompelun Ihanuus
Nepparit: Nauravat Napit
Kaavat:
T-paita: Ottobre 3/2015 "Frog Eggs" 92 cm
Shortsit: Ottobre 3/2015 "Jolly Frog" 92 cm
Mekko: Ottobre 1/2014 "Princess Owl" 98 cm (92 - 134 cm)
Kankaat: Ompelun Ihanuus
Nepparit: Nauravat Napit