maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kinuskinen puolukkakakku

Viime viikolla olin menossa pikkuisen pojan äitiä onnittelemaan ja rotinoiksi tein kinuskisen puolukkakakun. En ollut aikaisemmin kokeillut tätä Kinuskikissan helpot suosikit-kirjasta löytyvää ohjetta ja yleensä en edes tee toiselle ennen kokeilemattomalla ohjeella. Tämä kyllä onnistui hyvin, maistamaankin pääsin ja oli hyvää. Puolukkaa minulla ei ollut niin paljon kuin ohje sanoi, mutta se mitä laitoin riitti hyvin. Vähän kiireellä kakkua tein, oikaisin jäähdyttämisen ja koristelun kohdalla. Levitin kinuskin vähän lämpimän kakun päälle ja koristeetkin heti kinuskin levittämisen jälkeen. Jääkaapissa pidin hetken aikaa mutta kakku oli vielä hiukan lämmin kun saavuin perille.. Hyvää oli silti hiukan lämpimänä, mutta varmasti jäähdyttyään maut ehtisivät vähän tasaantumaan.. Tätä täytyy ehdottomasti tehdä vielä uudelleenkin. Omat puolukat vain loppuivat nyt mutta onneksi kaupasta saa!
Kinuskinen puolukkakakku
 
Pohja:
100 g voita tai margariinia
4 kananmunaa
3 ½ dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl kevytkermaa (laitoin maitoa)
350 g puolukoita (laitoin vain 200 g)
hieman vehnäjauhoja puolukoihin
 
Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
 
Koristelu:
puolukoita
 
Sulata ja jäähdytä voi. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta, voisulaa ja kermaa (tai maitoa) nuolijalla käännellen. Pyörittele puolukat vehnäjauhoissa. Näin ne eivät painu paistamisen aikana vuoan pohjalle. Sekoita puolukat taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 24cm kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40-50 minuuttia uunin alaosassa. Tarkista kypsyys puutikulla. Kuiva tikku = kypsä kakku. Kumoa kakku ja anna jäähtyä. Siirrä tarjoitualustalle.
 
Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Alenna lämpö noin keskiteholle ja keitä niin kauan kunnes kinuski on valmista (10-15 min). Kokeile, onko kinuski valmista tiputtamalla tippa kinuskia kakun päälle. Jos pisara ei imeydy kakkuun, on kinuski valmista. Kaada kinuski heti kakun päälle ja anna valua hieman reunoillekin. Nosta jääkaappiin. Koristele kakku puolukoilla.
 

12 kommenttia:

  1. Varmaan mielenkiintonen yhdistelmä puolukka ja kinuski. Ihanan näköinen kakku:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka ja kinuski sopii kyllä tosi hyvin yksiin! :) Kiitos Kanneli!

      Poista
  2. Näyttää tosi herkulliselta ja varmasti olikin, tykkään puolukasta paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika herkkua kyllä oli! Puolukka sopi tähän hyvin! Kiitoksia Krista!

      Poista
  3. Upea kakku! Hyvä yhdistelmä makeaa ja pientä hapokkuutta. Nams :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kakku! Kinuski ja puolukka on yksi monista lempi makupareistani, varmasti herkullinen kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä makupari! Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  5. Näyttää herkulliselle!

    VastaaPoista
  6. Kierroksella kurkkailemassa uusiin blogiystäviin. Oli niiin mukava nähdä livenä! Iloa sinne! -Ride-

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..