perjantai 11. lokakuuta 2013

Enkelinsiivet

Novitan talvinumerossa 2011 oli ohje virkattuihin ja huovutettuihin enkelinsiipiin. Tein silloin heti lehden ilmestyttyä itselle tälläiset, ja nyt olen tehnyt näitä mm. joululahjaksi. Näitä olisi mukava tehdä enemmänkin, kun nyt ei ole ennen joulua muita isompia projekteja suunnitteilla. Lankana Novitan Huopanen, jota kuluu yksiin siipiin kaksi kerää. Aikaa saan yhteen siipeen menemään reilun tunnin, eli molemmat siivet vie n. 2,5 tuntia ja lisäksi huovutus pyykinpesukoneessa pari tuntia.. Jos joku kaipailee ohjetta, naputtelen sen myöhemmin tänne.. Kyselkää!

 
 
 
Kuvausrekvisiittana olevan ikkunan kävin pelastamassa takapihalta.. Meillä rakennetaan yläkertaan lisää huoneita ja viime viikkoina sinne on laitettu/vaihdettu ikkunat. Ne vanhat ikkunat oli vain heitetty alas maahan, toinen oli palasina mutta tämä oli kuin ihmeen kaupalla säilynyt ehjänä (vähän liimaa vaatii liitoksiinsa).. Ja pakkohan se oli sieltä käydä pelastamassa vaikken itse sillä mitään teekään!! :) 
(jos siis joku tarvitsee, otahan s-postilla yhteyttä ü)
 
 
 

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pipotehtailua

Olisi sittenkin pitänyt laittaa blogin nimeksi se ehdotettu "leipoen ja luoden", kun tänne näyttää eksyvän käsitöistä muutakin kuin neuleita.. :) Leipominen on jäänyt tällä hetkellä pikkuisen takavasemmalle, nimittäin nyt on meikäläisen vallannut ompeluinnostus ja pipoja syntyy kuin sieniä sateella.. Tein omille lapsille trikoosta pipot ja ylijäämäkankaista tehtyjä pipoja vein työpaikalle myyntiin. Siitä poiki lisää "tilauksia" ja tässä sitä ollaan pipotehtailijana oltu muutaman viikon ajan.. Mukavaa. Ostin viime viikolla uuden saumurin, ja epätoivoissani olin jo viemässä sitä takaisin kun en useista yrityksistä huolimatta saanut sitä toimimaan. Kunnes tänään yksi kälyni, ompelija ammatiltaan, katsoi konetta, laittoi langat oikein ja sääti kireydet kuntoon ja avot; kone alkoi toimimaan, huippua!! 
Tässä nyt muutamista valmiista pipoista kuvia, jotka eksynevät ensi viikolla taasen töihin.. Harmi, kun ei ole tullut kuvattua kaikkia kuoseja..


                                           naisten koko

                                          n. 6-8vuotiaille

                                          n. 2-3 vuotiaille


                                                    n. 2-4 vuotiaalle, mallina Iida 2v.



sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kakkua veljen rippijuhliin

Äitini pyysi pursottamaan kakut veljeni parin viikon takaisiin rippijuhliin. Mielelläni suostuin. Kakkupohjat oli äiti tehnyt aiemmin, minä sitten täytin ja koristelin. Koristeet oikeita orvokkeja, äidin amppelista napsaistu. :) Toinen kakku meni niin suteen että siitä ei otettu edes kuvaa, tämä onnistui hiukan paremmin. Onneksi tämä riitti vieraille ja toista kakkua syötiin ihan vain omalla porukalla! ;)


011.JPG

012.JPG

010.JPG 

Onnea Reko! :)

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Rotinakakku poikavauvalle

Naapuriin syntyi pari viikkoa sitten potra poika, ja eilen kävin töihin lähtiessä viemässä rotinakakun. Koristeet olin tehnyt jo aiemmin, eilen sitten väsäsin pohjan, täytteen ja päällisen. Päällisen kaulin varmaan viiteen kertaan, sitten oli vain tyydyttävä siihen mitä sain aikaiseksi kun aika loppui kesken. Jouduin lisäämään kakun alareunaan valkoisen "nauhan" kun reuna oli niin ryppyinen ja täytekin oli sutannut sitä.. Tavallisesti en käytä kakkupapereita kakkujen alla siitä yksinkertaisesta syystä että en muista niitä ikinä ostaa.. Mutta nyt mulla sattui kuitenkin niitä olemaan ja laitoinpa kakun alle.. Se oli virhe.. Täyte oli vähän löysähköä ja se suttasi kakkupaperin reunat ja kakun alareunan.. :( Olisi voinut toimia liivatteellisen täytteen kanssa mutta ei tämän! Täytteen resepti on peräisin Keittiökriitikon blogista, jonka tein 1,5 kertaisena ja täytettä tuli ihan liikaa! Yksinkertainen olisi riittänyt tähän. Lisäksi kun nyt sitä ylijäänyttä täytettä olen itse maistellut niin en ehkä tekisi toista kertaa tällä ohjeella.. Ja nyt kuvia laittaessa ja tarkemmin katsoessa huomaan vaikka mitä mikä vaatisi korjaamista ja fiksaamista, mutta eipä niille enää mitään voi.. :( 
Jotain hyvääkin sentään; kerrankin pystyin jättämään koristelun tähän, enkä laittanut enää "sitä yhtä kukkaa.." :)




Kakkupohja 4 munan

Suklaatäyte:
125g maustamatonta tuorejuustoa
75g tummaa suklaata
3dl vispikermaa
0,75dl tomusokeria
(1tl vaniljasokeria)
Sulata suklaa mikrossa, lisää sen jälkeen samaan kulhoon tuorejuusto, sekoita lusikalla tasaiseksi. Mittaa toiseen kulhoon kerma ja vaahdota melko kiinteäksi, lisää tomusokeri ja vaahdota vielä hetki.
.Lisää ensin ruokalusikallinen kermavaahtoa suklaamassaan ja vatkaa sähkövatkaimella sekaisin. Lisää kermaa 1 rkl kerrallaan ja vatkaa. Kun olet lisännyt noin puolet kermasta moussen pitäisi olla pehmentynyt sen verran että voit lisätä loput kermavaahdosta lastalla nostelemalla.

Angry Birds-kakku kaksosille

Huhtikuun lopulla juhlittiin meidän kaksosten 8 vuotissynttäreitä mm. tällä Angry Birds kakulla. Enää en kyllä pysty muistamaan mitä oli välissä... Pitäisi varmaan vähän ahkerammin istuskella koneella, mutta kun ei malta, pihalla on niin mukavaa.. :)
Tässä kuitenkin edes kuva kakusta:


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Täytekakku, Iida 2v

Iidan 2v synttäreitä juhlittiin sunnuntai-iltana. Täytekakku on gluteeniton, pohja tehty perunajauhoista. Kostutus meni vähän pieleen, kun kakku oli mielestäni aika kuivakkaa.. Tarviikohan perunajauhopohja enemmän kostutusta, vai olinkohan vain liian varovainen? Kostutin nimittäin vain vähän koska täytin kakun tarjoilua edeltävänä päivänä ja pelkäsin että tulee liian kosteaa.. Ja pah! Koristeeksi kokeilin pursottaa kermaruusuja, mutta siinä tarvinnen vielä vähän harjoitusta.. :) Mukava oli silti taas kokeilla! En ole hetkeen kakkuja pursotellut, ja sen kyllä huomasi; vähän oli taas homma hakusessa!!





Pohja:  
6 kananmunaa
yhtä paljon sokeria
yhtä paljon perunajauhoja/osa kaakaojauhetta

Täyte:
4 banaania
2 1/2 dl Flora Vispiä
2 liivatetta

Kuorrutus:   
5 dl Flora Vispiä
sokeria, vanilliinisokeria
elintarvikevärejä

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaakaojauhe ja perunajauhot keskenään, sihtaa varovasti sekoittaen munasokerivaahtoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun (glut.) vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla 30-40 min. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sulata liivatteet kattilassa tai mikrossa ja kaada huolella sekoittaen kerman joukkoon. Viipaloi banaanit. Halkaise kakku kolmeen osaan. Kokoa kakku tarjoilualustalleen. Kostuta alimmainen kakkulevy. Levitä puolet kermatäytteestä pohjan päälle, asettele banaaniviipaleet päälle. Toinen kakkulevy tähän päälle, loput täytteestä ja banaaniviipaleista. Viimeinen kakkulevy kostutetaan myös ja laitetaan kevyen painon alle jääkaappiin hyytymään. 

No joo ja jokainen osaa kakun tehdä tästä loppuun!! :) Kermaruusujen ohjeen olen joskus bongannu jostakin netin syövereistä, mutta niin kauan sitten etten enää muista mistä.. Kenties Kinuskikissalta, ainakin sieltä löytyy kuvalliset ohjeet..

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Vaniljainen hyytelökakku mustikoilla


Rotinakakku pikkuisen Kirsikan ristiäisiin. Testasin Kinuskikissan vanilja-mansikkakakkua pienin muokkauksin. Mm. pohja ja päällinen on kokonaan eri, täytteessä on melkein samat ainekset kuin Kinuskikissallakin, mutta valmistusohjetta muokkasin.. Pohjan ohjekin löytyy Kinuskikissalta, eri ohjeesta vain, täältä, sekin pikkiriikkisen muokattuna.. En halunnut heittää keltuaisia roskiin joten lisäsin ne kakkupohjan taikinaan ja hyvin toimi!! Kuulemma kakku oli älyttömän hyvää, ja pääsin vielä illalla rääppeitä maistamaan ja toteamaan saman! :) Liivatetta voisin ensi kerralla kokeeksi laittaa yhden lisää, mutta kyllä se tälläkin määrällä kasassa pysyi.. Suosittelen kokeilemaan!!





Pohja:
2 kananmunaa
2 keltuaista
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 liivatetta
2 valkuaista
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4 dl sokeria
4 dl kermaa
2 dl maitoa
3 tl vanilliinisokeria

Kiille:
mustikoita
3 liivatetta
3 dl nestettä

Vatkaa kananmunat (+ keltuaiset) ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi nuolijalla sekoittaen munavaahtoon. Kaada pellille leivinpaperin päälle ja levitä irtopohjavuoan halkaisijan (24 cm) kokoiseksi ympyräksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Kippaa pohja sokeroidulle alustalle. Anna jäähtyä.  Leikkaa pohja irtopohjavuoan reunarengasta apuna käyttäen tasaiseksi ympyräksi. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi, aseta päälle pohja ja kostuta se vaniljamaidolla. Vuoan reunoille voit laittaa reunakalvoa tai leivinpaperisuikaleet.

 Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Kiehauta maito ja sokeri kattilassa. Purista liivatteet ja sekoita kuumaan sokerimaitoseokseen. Jätä jäähtymään. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma ja sekoita tuorejuusto ja vanilliinisokeri sekaan. Kaada liivate-maitoseos tuorejuustoseokseen vatkainta käyttäen ja lopuksi valkuaisvaahto. Vatkaa huolellisesti sekaisin. Kaada löysähkö täyte vuokaan pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

Kun täyte on hyytynyt (3-4 tuntia), laita päällisen liivatteet kylmään veteen likoamaan. Kuumenna 1 dl nesteestä. (Jos haluat liemestä värillistä, lisää kattilaan esim. 1/2 dl mustikoita..) Purista liivatteet ja sulata kiehuvaan nesteeseen. Sekoita kuuma liivateneste lopun nesteen joukkoon, sekoita. Laita mustikat täytteen päälle ja kaada liivateneste varovasti mustikoiden päälle. Laita jääkaappiin hyytymään ainakin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Broileri-ohravuoka

Saatiin muutamia viikkoja sitten kyläpaikassa broileri-ohravuokaa, joka oli paitsi hyvää, myös nopeasti uunivalmista.. Aineet vain sekaisin vuokaan, vuoka uuniin ja itse voi lähteä vaikka ulos.. Löysin ohjeen sittemmin myös Myllyn Paras riisi+ohra-paketin kyljestä, ja pari kertaa ollaan tätä nyt lasten kanssa syöty. Ei ole kylläkään lasten suurin suosikki, mutta alas sentään saavat! :)


Broileri-ohravuoka
 
3 dl Myllyn Paras riisi + ohraa
n. 500 g marinoituja broilerin fileesuikaleita (laitoin n. 350 g)
1 tlk säilykepersikoita pilkottuna
1/2 tl jauhettua valkopippuria
1 tl suolaa
(1 rkl rakuunaa)
1 l nestettä (vettä + persikkatölkin liemi)

Voitele isohko laakea uunivuoka öljyllä. Mittaa vuokaan kaikki ainekset raakoina ohjeen järjestyksessä ja sekoita ne keskenään ennen veden kaatamista ainesten päälle. Anna kypsyä 225 asteisen uunin alimmalla tasolla n. 45 min. (Minä pidin reilusti yli tunnin, neste ei ollut vielä imeytynyt 45 minuutissa..)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Suklaabrita

Viime viikolla tein naisten iltaan tätä suklaabritaa. Ohjeen sain sukulaiselta, mutta alkujaan se on jostakin vihkosesta, muistaakseni sen nimisestä kuin Ristiäisistä rääppiäisiin.. Pohjan voi tehdä hyvin edeltävänä päivänä ja säilyttää kelmulla peitettynä. Sitä en tiedä olisko jääkaappi vai huoneenlämpö oikea paikka, itse säilytin ihan huoneenlämmössä. Mutta tuskin olisi jääkaapissakaan huonoksi mennyt. Huomenna olisi tarkoitus testata macaroneja, niistä sitten myöhemmin postausta sikäli että onnistuvat.. :)


Suklaabrita

Pohja:
4 keltuaista
1 3/4 dl sokeria
3/4 dl maitoa
60 g tummaa suklaata
200 g voita
3 1/4 dl vehnäjauhoja
 2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta

Marenki: 
4 valkuaista
2 3/4 dl sokeria

Täyte:
3 dl kuohukermaa
1 tl leivontakaakaota
1/4 dl tomusokeria

Sulata suklaa ja voi varovasti kattilassa. Jäähdytä. Sekoita vehnäjauhoihin vanilliinisokeri ja leivinjauhe. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Sekoita keltuaisvaahtoon sulatettu voi-suklaaseos, vuorotellen kuivat aineet ja maito. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen sekaan. Vatkaa niin kauan että vaahto pysyy kulhossa vaikka kääntäisit kulhon ylösalaisin! Levitä varovasti pohjataikinan päälle. Paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla tai alempana noin 30 min. (Tarkkaile, minun uuni paistoi nopeammin!!) Jäähdytä kakkupohja. Vaahdota täytteen aineet keskenään. Leikkaa kakkupohja puoliksi, laita täyte toiselle puolikkaalle ja nosta toinen puolikas päälle.  
 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Heräys talviunilta :) Voisilimäpullat


Nyt on täällä koittanut jonkinlainen heräys leipomisen saralla, ja kutimet taas on lentäneet nurkkaan.. (on tainnut unohtua kuvata muutamia jo pois annettuja käsitöitä, lähinnä villasukkia, mutta jäljellä olevat koitan saada joskus tännekin esille..) Pullanleivonta on jostakin syystä sellaista hommaa josta en erikoisemmin välitä, samoin sämpylän leivonta, ja nyt menneellä viikolla leivoin molempia! Sämpylöistä ei tullut otettua kuvaa, mutta tässä voisilmäpullat! Ohje on vähän erilainen kuin tavallisesti, mutta vain valmistustavan osalta, aineet on kyllä suurinpiirtein samat kuin muutoinkin. Olen aiemmin ollut mukana tekemässä tällä ohjeella isommassa keittiössä kuuden litran taikinaa, ja taikinasta tullut ihan hyvä. Nyt jouduin käyttämään pakastettua ja sulatettua hiivaa, ja luullakseni oli siitä johtuvaa kun taikina ei oikein tahtonut nousta.. tai sitten neste oli liian viileää.. No, mutta pullia näistä kuitenkin tuli, ja ihan hyvälle maistuivat (ehkä kuitenkin ensi kerralla vähennän tuota rasvan määrää)... Ehkä siksi pullanleivonta on ollut niin vastenmielistä, kun aina mun pullat on olleet joko jumbo-pullia tai sitten ihan miniskidejä. Nyt otin viereen vaa'an ja punnitsin palat noin 80g: n kokoisiksi (olis muuten tullut taas liian isoja jos taikina olis kohonnu kunnolla, mutta nyt tuli aika sopivia kun kohoaminen ei oikein toiminu..) ja näin sain kaikista suunnilleen samankokoisia!!


Voisilmäpullat
330 g sokeria
1 rkl kardemummaa
1 rkl suolaa
1 l vettä
100 g hiivaa
2 kananmunaa
2 kg vehnäjauhoja
420 g voita/margariinia
voiteluun
1 kananmuna
2 tl vettä
 
päälle 
150 g voita
2-3 dl sokeria
2 rkl vanilliinisokeria

Mittaa sokeri, kardemumma ja suola kulhoon. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja kaada taikinakulhoon kuivien aineiden päälle, sekoita vispilällä. Vaahdota munia hieman toisessa astiassa ja sekoita ne tasaisesti taikinaseokseen. Lisää vehnäjauhoja vähitellen niin, että taikinasta tulee tasainen ja siihen muodostuu hyvä sitko. Lisää pehmeäksi sulatettu rasva ja loput jauhot. Peitä kulho leivinliinalla ja anna kohota noin 15-30 min. Kaada taikina pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo taikinasta tanko ja jaa noin 60-70 tasakokoiseen palaan. Pyöritä palat pulliksi ja kohota taas leivinliinan alla noin 30 min. Voitele kohonneet pullat kananmuna-vesiseoksella, paina voinokare pullan keskelle tarpeeksi syvälle ja reilu kerros (1-2 rkl) sokeri-vanilliinisokeriseosta päälle. Paista pullat kiertoilmauunissa 200 asteessa (normiuunissa 225) 10-15 min.