lauantai 7. tammikuuta 2017

Joulun neulotut lahjat

Kaikista nuorimmalle kummilapsellemme neuloin joululahjaksi myssyn. Ohje löytyi täältä, mutta jouduin hieman pienentämään silmukkamääriä että myssy olisi sopivampi puolivuotiaan päähän. Sisällä fleecevuori. Kukkasesta tuli aika massiivinen, mutta se on helppo napata pois jos osoittautuu käytössä hankalaksi.
Ohje: *klik*
Langat: Novitan 7-veljestä
Fleece: Porin Eurokangas
Nappi: omista jemmoista

***

Kahdelle kummitytölle tein joululahjaksi kirjoneulesukat. Ensimmäiset valmistuivat niin viimetipassa (kun lahjansaaja oli tulossa käymään mummulassa), että päätyivät pakettiin suoraan puikoilta, mutta toiset ehdin sentään kuvaamaan. Samanlaiset olivat silti ne ensimmäisenä valmistuneet.

Mallia kirjoneulekuvioon katsottu täältä.
Langat: Novitan 7-veljestä

***

Minun ei pitänyt viime jouluksi tehdä omin käsin ollenkaan lahjoja, joten siihen nähden niitä valmistui lopulta aika monta. Kiitos siitä kummitytön äidille, joka esitti niin hienon toiveen että pääsin kertaheitolla ompelujumista ja samalla innostuin myös näistä neulotuista lahjoista. ❤

Ylivoimaisesti hauskin toive oli kuitenkin nuorimman kummipoikamme lahjatoive (jota en kylläkään voinut ihan omin käsin toteuttaa) : "sanko, jossa voi istua ja johon jää pylly kiinni!"

14 kommenttia:

  1. Hienoja lahjoja, kirjoneulepintakin on niin siistiä :). Onko sulla ohjetta tai ohjelinkkiä tuohon kukkaseen? Ihana 🌼.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Enpäs huomannut silloin tallentaa sivua mistä ohjeen nappasin, mutta ainakin täältä löytyy ohje kukkaseen:

      http://www.lankahelvetti.net/2014/10/virkatun-ruusun-ohje.html?m=1

      Poista
  2. Suloinen myssy! Siistit sukkaset. Mahtava joululahjatoive pienellä.😂😀

    VastaaPoista
  3. Ihania lahjoja! Itse tehdyt on kyllä parhaita, ajatuksella tehty :)

    Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
  4. Suloinen pipo ja ihanat jouluiset sukat ❤

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis pipo ja taitavasti tikutetut sukat :). Näillä lahjoilla pysyy lämpimänä niin pää, varmaat kuin mielikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sukissa on kyllä kivat ja samalla helpot kuviot.

      Poista
  6. Hurjan suloinen myssy ja sukissa on kauniit ja raikkaat värit! Ihania lahjoja <3

    VastaaPoista
  7. Ihana pipo ja kauniit sukat! Wau! Ja mikä hassun hauska lahjatoive :D. Kantokassista tykkäsin kanssa, siinä on kaunis vuori. Samoin se rusettilaukku näytti ihanalle. Ja onnittelut siitä SikSak urakan loppuun saamisesta. Hurjan paljon ehditkin siinä tehdä. Minusta ei olisi vuoden projektiin mitenkään, olen kuitenkin sen verran kärsimätön. Kauniit värit siinä minusta oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3

      Kyllä tuo SikSak-projekti jossain vaiheessa melkoiseksi pakkopullaksi muuttui, vaikka helpoksi nakiksi alunalkaen ajattelinkin (vain yksi rivi päivässä....). Mutta opinpahan jotain.. :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..