Runebergin torttuja tein tällä kertaa kaksi satsia. Ensimmäiset tein vegaanisina, kun sisko oli poikaystävänsä kanssa tulossa käymään. Mantelijauhe oli päässyt loppumaan ja korvasin sen perunajauholla. Kun yksi torttu per nenä ei lasten mielestä riittänyt alkuunkaan, tein vielä toisen satsin torttuja.
Tässä välissä tuli tehtyä kauppareissu joten toista satsia tehdessäni minulla oli laittaa torttuihin mantelijauhoa. Käytinkin samaa ohjetta, mutta omenasoseen sijasta laitoin 2 kpl kananmunia. Kumpiinkaan torttuihin en laittanut kardemummaa, koska en itse tykkää siitä muualla kuin pullassa!
Ja kummat tortuista olikaan perempia? Itse tykkäsin enemmän tavisversiosta, sillä olivat mantelijauhon (ja kananmunien?) ansiosta paljon mehevämpiä. Vaan eivät vegaanisetkaan pahalle maistuneet. Omenasoseen sisältämästä kanelista johtuen niissä maistui kaneli. Jälkikäteen hieman kyllä harmittelin, kun tulin vaihtaneeksi toisiin torttuihin omenasoseen tilalle kananmunat.. Olisi ollut mielenkiintoisempi vertailla torttujen makua, kun olisi ollut vain se yksi muuttunut ainesosa.. Ulkonäöllisesti tortuissa oli pieni väriero, vaikka sitä ei kuvasta kyllä huomaakaan.

12 kpl
1,5 dl öljyä
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl omenasosetta
0,5 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 dl korppujauhoa
(1 tl kardemummaa)
1,5 tl leivinjauhetta
Koristeluun:
vadelmahilloa
tomusokeria + vettä
Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen. Voitele ja jauhota muffinipellit kolot tai laita niihin paperiset muffinivuoat. Sekoita öljy, fariinisokeri, omenasose ja suola keskenään. Sekoita muut aineet toisessa kulhossa ja yhdistä nämä nopeasti sekoittaen. Annostele taikina muffinipellin koloihin. Paista n. 20 minuuttia.
Anna torttujen jäähtyä. Koristele vadelmahillolla ja tomusokerivesiseoksella.
Runebergin tortut on niin hyviä! :)
VastaaPoistaNam, näyttää hyvälle! Minä en olekaan koskaan leiponut Runebergin torttuja, ainoastaan muffinseja samoilla mauilla :).
VastaaPoistaNo, muffinssejahan nämäkin oikeastaan on! :)
PoistaKuulostaa siltä, että kummat vaan olisivat kelvanneet 😊 Herkkuja!
VastaaPoista:)
PoistaIhana katsella näitä herkullisia kuvia.
VastaaPoistaItse en niitä tänä(kään) vuonna nauttinut, mutta "silmillä syön"! ;)
Kunpa sitä taas saisi itseään niskasta kiinni ja jatkaisi vain sitä silmillä syömistä...
Poista