maanantai 6. syyskuuta 2010

Kinkkupiirakka


Viime viikolla kävästiin ystäväni luona Tampereella, ja koska lähdettiin niin ettei kotona ehditty syömään, tein mukaan tämän kinkkupiirakan. Lapsille se ei kyllä oikein maistunut, mutta omasta mielestäni oli ihan syötävää. Pohja on Nooran blogista, tehty kaksinkertaisena. Täytteen katsoin myös samaisesta paikasta, mutta tein niistä aineksista mitä itsellä oli kaapissa..



Kinkkupiirakka

 

pohja:

200 g voita

4 dl vehnäjauhoja

4 rkl vettä

 

täyte:

250 g kinkkusuikaleita

1/2 keltainen paprika

5 cm pala purjoa

2 tomaattia

100 g juustoraastetta

 

munamaito:

2 dl maitoa

150 g ranskankermaa

4 kananmunaa

2 mm suolaa

valkopippuria

 

Nypi pohjan ainekset keskenään ja painele isoon, voideltuun piirasvuokaan. (Käytin itse pientä uunipeltiä, joka on n. 25x39 cm. Jos siis teet tavalliseen piirasvuokaan, tee vain puolet ohjeen määrästä..) Esipaista pohjaa 200 asteessa 10-15 minuuttia. Levitä esipaistetulle pohjalle kinkkusuikaleet, paloitellut paprikat ja purjo sekä siivutetut tomaatit, ripottele päällimmäiseksi juusto. Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja kaada täytteen päälle. Paista piirakkaa vielä n. 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..