Maanantai-iltana meillä kokoontui joukko naisia resepti-illan merkeissä. Eli jokainen leipoi kotonaan jotakin, ja toi reseptin kera muiden maisteltavaksi. Kaikenlaisia herkkuja saatiinkin maistella, sekä suolaisia että makeita.. Oma tekeleeni oli tämä porkkanainen lihapiirakka, jonka olin edellisellä viikolla leiponut pakkaseen ja ajanpuutteen vuoksi en sitten mitään varsinaista lempileipomusta alkanut väsäämään.. Ohje on peräisin toukokuun (5/12) Ruoka Pirkka -lehdestä lähes ohjeen mukaan tehtynä.
Pohja:
500 g porkkanasosetta
3 1/2 dl (hiivaleipä)vehnäjauhoja
1 dl öljyä
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
Täyte:
3/4 dl puuroriisiä
5 dl vettä
1 tl suolaa
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi (jätin pois)
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
3/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 kananmunaa
2 dl kevytkermaa (käytin ruokakermaa)
1/2 pss (à 150 g) sinihomejuustomurua (laitoin n. 2 rkl kun enempää ei pussinpohjalla ollut..)
Pinnalle:
3 porkkanaa (laitoin vain yhden)
1 rkl öljyä
1/2 dl kurpitsansiemeniä (jätin pois kun ei ollut)
Valmista ensin täyte. Keitä riisiä suolalla maustetussa vedessä noin 20 minuuttia. Valuta riisi. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli (ja valkosipulinkynsi) kuullottumaan. Mausta seos. Sekoita hieman jäähtyneeseen jauhelihaseoksen joukkoon riisi, munat, kerma ja sinihomejuusto. Kuori pinnalle tulevat porkkanat ja leikkaa ne kuorimaveitsellä ohuiksi lastuiksi. Kuullota lastuja hetki öljyssä. Sekoita pohjan ainekset keskenään. Kaada pehmeä taikina voideltuun piirakkavuokaan (n. 30cm). Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä lihatäyte vuokaan. Ripottele porkkanalastut (ja kurpitsansiemenet) pinnalle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..