torstai 27. elokuuta 2015

Mansikkahyydykekakku & Marianne-Cake Popsit

Tyttären 6- ja pojan 9-vuotissynttäreitä juhlittiin elokuun alkupuolella kummien ja mummuloitten kanssa. Täytekakun tilalle tein Tarulta löytyneellä ohjeella mansikkaisen hyydykekekun. Ohjeella tulikin ihan valtavan iso kakku. Harkitsin, olisinko laittanut osan pienempään irtopohjavuokaan gluteenittoman pohjan kera, vaan päädyin kuitenkin tekemään vain yhden gluteenittoman pikkuleivoksen ettei normikakusta tulisi liian matala. Oikeasti täytteestä olisi hyvin kyllä riittänyt siihen pienempään irtopohjavuokaankin, vaan nyt tässä kävi näin.. Hyvää oli kakku ja sitähän syötiinkin sitten vielä seuraavanakin päivänä..
Mansikkahyydykekakku
(26 cm irtopohjavuokaan)

Pohja:
250 g digestivekeksejä
100 g voita

Täyte:
6 dl kermaa
200 g vaniljarahkaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
6 dl mansikkasosetta
1 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
14 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keskenään ja painele kevyesti irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää tuorejuusto ja vaniljarahka. Soseuta tuoreet tai sulatetut pakastemansikat, lisää 5 dl mansikkasoseesta täytteeseen. Kiehauta kattilassa 1 dl mansikkasosetta. Sulata lionneet liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mieluummin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.

Gluteenittoman leivoksen tein piirtoheitinkalvosta pyöräytettyyn renkaaseen. Pohjaksi murustelin pari gluteenitonta suklaatäytekeksiä ja sekoitin muruihin ruokalusikallisen sulaa voita. Harmikseni yksikään leivoksesta nappaamani kuva ei ollut oikein onnistunut..

Yhdeksi makeaksi herkuksi tein Marianne-Cake Popseja. Uunimme ollessa edelleen rikki, kokeilin ensin paistaa Annikan ohjeen mukaisen kakkupohjan muffinikoneella. Sekin kone oli vähän kovia kokenut ja lukitusmekanismin ollessa rikki ei muffineiden paistamisesta tullut ihan mitään.. Saatiin kyllä hyviä mutakakkumuffineita..

Siispä käyttöön suunnitelma B: tupla-annos mikromutakakkua hyvin kypsäksi paistettuna. Sillä siis tein kakkupohjan ja loput ainekset otin tuosta Annikan ohjeesta ja hyviä kakkutikkareita sain. Tikkuja en tosin laittanut ollenkaan kun olen tykästynyt näihin pikkuvuokiin.. Sitä paitsi nämä tikkarit eivät olleet niin jämäköitä, oletettavasti tuon pohjan ohjeen soveltamisen vuoksi, että ne olisivat edes tikunnokassa pysyneet hajoamatta.. Joten jos tällä ohjeella kokeilet, suosittelen laittamaan popsit pikkuvuokiin.
Marianne-Cake Popsit
60 kpl

200 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1,8 dl vehnäjauhoja
1 dl leivontakaakaota
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Sulata ja jäähdytä voi. Yhdistä kulhossa vehnäjauhot, leivontakaakao, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri nopeasti käsivispilällä sekaisin. Yhdistä jauhoseokseen munasokeriseos ja jäähtynyt voi. Sekoita nopeasti sekaisin. Kaada taikina mikronkestävään piirakkavuokaan ja paista mikrossa 800W n. 7 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla ja tarvittaessa paista vielä 30 sekuntia kerrallaan niin kauan että kakku on kokonaan kypsää. Anna kakun jäähtyä kokonaan.

Lisäksi:
200 g vaniljatuorejuustoa
1 pss Marianne Crush-rouhetta

600 g suklaata

Murustele jäähtynyt kakkupohja kulhoon ja sekoita tuorejuusto ja Mariannerouhe kakkumuruihin esim. sähkövatkaimella. Pyörittele seoksesta palleroita ja laita jääkaappiin hetkeksi jähmettymään. Sulata suklaa esim. mikrossa vähän kerrallaan. Kasta Cake Popsit coctailtikun avulla sulaan suklaaseen, valuta hieman ja nosta minimuffinivuokaan tai karamellivuokaan. (Poista tikku.) Koristele halutessasi esim. nonparelleilla.

6 kommenttia:

  1. Herkkuja ihania :). Mekin ollaan tehty erilaisia cake popseja, ovat olleet lasten suosiossa ja onhan niitä kiva koristellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cake popsit on pässeet minunkin suosioon, vaikka aika suuritöisiä ovatkin. :) Kiitos Krista!

      Poista
  2. nams,mitä herkkuja :) vesi ihan herahtaa kielelle kuvia katsoessa ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanat cake popsit! Ja kakkukin taas niin herkullisen näköinen. Nam!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..