Siskoni hylkäämät satiiniset verhot olivat houkuttaneet minua jo useat kerrat lapsuuskotini vaatehuoneen hyllyllä. Kerta toisensa jälkeen jätin ne sinne, kun mitään varsinaista tarvetta niille ei ollut. Kun posti toi kutsun veljeni häihin, olin itse parhaillaan pienten kanssa käymässä mummulassa. Jälleen kerran verhot alkoivatkin minulle sieltä hyllyltä huudella ja silloinpa minulla oli oikein tarvekin juhlamekkokankaalle ja nappasin verhot mukaani.
Laskoksia en ollut koskaan ennen tehnyt ja kaavamerkinnät tuntuivat aluksi maailman vaikeimmilta ymmärtää. Kokeilemalla *kertaa monta* sain laskoksetkin tehtyä ja helman sopimaan yläosaan. Mutta yläosa on tässäkin mekossa tyhjää täynnä. En osannut muokata kaavaa niin että olisin saanut yläosasta paremmin istuvan.
Takana yläosan kuvioinnit on tulleet ihan hassusti. Jotakin yritin kohdistaa, mutta yritys ei näemmä oikein onnistunut. Tajusin tämän tietenkin vasta näistä kuvista, jotka siskoni otti juhlien jälkeen..
Kaava: Ottobre 2/2015 "Fable Print" 38 (34 - 52)
Kankaat: päällikankaana vanhat satiiniverhot, vuorikankaat laatikoiden kätköistä
Vetoketju: Porin Eurokangas
Kivat, pienet juhlat on nyt takana päin. Oli mukava tavata veljen puoliso, joskin vähän hassulta tuntui että ensitapaaminen tapahtui vasta häissä.
Olimme reissussa kahden lapsen kanssa. Kolmasluokkalainen pääsi mukaan kummipojan ominaisuudessa ja nuorimmainen ihan vain siksi, ettei niin pientä vielä yökylään raaskinut jättää. :) Ensi kesänä onkin sitten jo tiedossa toisen velipojan häät, niitä odotellessa..
Mekoista tai niiden teosta en kyllä ymmärrä mitään, mutta hienon näköinen on. Kukkakuosi taitaa olla nyt fäijönii :D
VastaaPoistaKiitos! Juu, niin taitaa.. :)
PoistaKaunis hame ja kangas :)
VastaaPoistaKiitoksia! :)
PoistaKiva tuli mekosta. Elä harmittele kun kohdistus ei onnistunut. Muut ei sitä taia ees huomata.
VastaaPoistaKiitos! :) Onneksi sitä ei itse selkäpuoltaan nää, ei niin paljon harmita.. :D
PoistaVautsi! Sun käsissä syntyy kyllä vanhasta vaikka mitä uutta :)
VastaaPoistaKiitos! Kierrätys on kivaa! :)
PoistaHieno mekko! Ei kyllä uskois, että se on vanhoista verhoista tehty :)
VastaaPoistaKiitos! Niin hyväkuntoiset verhot kyllä vielä olivat, että olisin hyvin voinut ripustaa ikkunaankin, jos vain olisi sopineet meille.. :)
PoistaUpea mekko! Epäilen, että tämä kangas pääsee jopa paremmin oikeuksiinsa mekossa kuin verhoina :)
VastaaPoistaKiitos! Kivasti sanottu! :)
PoistaSöpö mekko:)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaKaunis <3!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTodella kaunis mekko <3 Eikä kyllä tietäisi että on verhoista tehty ellet olisi maininnut :)
VastaaPoistaKiitos! Omilta sisaruksiltani sain kyllä kommentteja "verhoista", mutta eipä näiden kukaan muu kertomatta tietäisi olleen entisessä elämässään verhot.. :)
Poista