Muutama viikko sitten kuulin ekaa kertaa JonSukista. Tai oikeammin luin, kahdestakin eri lehdestä. Innostuin kivan näköisistä sukista ja päätin tehdä sellaiset joululahjaksi. Ensin jännäsin, löydänkö mistään ohjetta, kun olin lukenut että ohjeita jaetaan facebookissa johon en itse kuulu.. Onnekseni löysin blogin Näppärästi näkemättä, jossa oli ohje Kinke-nimisiin JonSukkiin. Kaivoin lankalaatikosta langat joiden arvelin helposti riittävän. Sain toisen sukan valmiiksi ja pienen matkaa toistakin, kunnes tajusin ettei tuo hunajan värinen lanka sittenkään riitä kahteen sukkaan, ja tuota väriähän ei enää valmisteta.. Lisäksi tajusin että sukat olisi saaneet sittenkin olla numeroa isommat ja niinpä aloitin lahjasukat toisilla väreillä.. Samalla laitoin pariin Whatsapp-rinkiin kyselyä, sattuisiko jollakin olemaan jämäkerää tätä lankaa..
Kuin ihmeen kaupalla sain kokonaisen kerän tätä lankaa, sellaisen toiveen kera että kun saan sukan valmiiksi, palauttaisin loppulangan. Maksuna langasta oli hyvä mieli. 😍 Nytpä on nämäkin sukat valmiit ja päätyivät lämmittämään omia jalkojani, loppukerä lankaa odottaa palauttamistaan ja todellakin sain tästä hyvän mielen! ❤️
Ohje: Näppärästi näkemättä
Lanka: 7-veljestä musta, valkoinen ja hunaja
Ihanan pirteät sukat. Ihan minun värejä on tuossa kaikki! <3
VastaaPoistaKiitos! :) Kyllä minä ehdin jo vähän harmitella silloin kun vielä olin näitä lahjaksi antamassa, että miksi ihmeessä valitsin näihin omat lempparivärit.. :D
PoistaOnpa kyllä kivan näköiset sukat!
VastaaPoistaMääkin olen kuullut monelta suunnalta JonSukista, mutta en ole vielä tarkemmin tutkinut millaisia malleja ne ovat. Parasta on tuo lankakerän lainaus, kun saa palauttaa loppukerän, ei jää omaan lankakoriin jämiä :) Kauniit sukat ja tasaista jälkeä olet neulonut.
VastaaPoistaMinäkään en vielä muista malleista tiedä.. Kirjastossa laitoin tammikuussa ilmestyvän kirjan jo varausjonoon, mutta moni muukin oli tehnyt saman sillä pääsin jonoon 23:ksi.. :) Voipi olla että ostan kirjan sittenkin omaksi, niin saan sen nopeammin.. :D
PoistaKivan väriset ja pirteät sukat!
VastaaPoistaKiitos, minäkin tykkään väreistä kovasti! :)
PoistaOnpa tosi ihanat värit sukissa! Nuo jonsukat on kyllä kivan näköisiä :)
VastaaPoistaEikö vain! :)
PoistaTodella hienot ja kauniin väriset :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista