Tämä ohje löytyy blogista jo vanhastaan muutaman vuoden takaa, mutta laitanpa uudelleen.. Tarkoitukseni oli tehdä tätä jo viime viikolle naisten saunailta, mutta en silloin ehtinytkään leipomaan.. Lapset oli taas poimineet omppuja ja innostuin ennen yövuoroa tekemään ompuista kakun. Taidan viedä sen mennessäni töihin, eikös yövuoro vaadi aina vähän tuhdimmat eväät..?
Omenarahkakakku
Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g voita
500 g maitorahkaa
1,5 dl kermaa
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5 omenaa
2 rkl kanelia
Vaahdota pehmeä voi sokerin kanssa. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinan joukkoon, sekoita nopeasti. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Sulata voi ja sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle, asettele lohkotut omenat täytteen päälle ja ripottele pinnalle kanelia.
Paista kakkua 200 sateisessa uunissa 30-40 minuuttia. Täyte tutisee uunista otettaessa, mutta jäähtyessään kiinteytyy. Parhaimmillaan kakku on vasta seuraavana päivänä!
Vaikuttaa herkulliselta, erityisesti runsas täyte houkuttaa, nam. Nyt syksyllä on ollut välillä ylitarjontaa omenista, niin olen laittanut kaksi kerrosta omenoita piirakkaan, mainitsinko jo että tykkään siis runsaista täytteistä :D :D
VastaaPoistaTämä on kyllä tosissaan herkullinen! Ohjeen täyte on tupla-annos alkuperäisestä, joten on kyllä runsas.. ;)
Poista