torstai 29. heinäkuuta 2010

Suklaakerroskakku


Lainasin ystävältäni kirjan Maittavat suklaaherkut, jossa olikin toinen toistaan parempia ohjeita.. Tämä oli nyt ensimmäinen jota testasin. Hyvää oli, mutta ensi kerralla kyllä kostuttaisin pohjia, sillä sen verran kuivakkaa oli.. Lisäksi tekisin väleihin ja päälle tulevaa kreemiä ainakin puolitoistakertaisen annoksen, koska väleihin ei mielestäni tullut kreemiä tarpeeksi.. Muuten oli kyllä hyvää...




Suklaakerroskakku (10 hlö)


7 kananmunaa

200 g sokeria

150 g jauhoja

50 g kaakaojauhetta

50 g sulatettua voita


kreemi: (ohjeen mukainen, 1-kertainen annos)

125 g voita

200 g tummaa suklaata

50 g tomusokeria


Laita neliön muotoisen irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja voitele reunat. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot ja kaakaojauhe ja sekoita puolet niistä muna-sokeriseokseen. Kaada sekaan voisula ja sitten loput jauho-kaakaoseoksesta. Kaada taikina vuokaan ja paista 180 asteessa 30-35 minuuttia tai kunnes kakku antaa painettaessa hieman myöten. Anna kakun jäähtyä.


Sulata voi ja suklaa yhteen, nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon tomusokeri. Vatkaa jäähtynyt seos niin sakeaksi, että sen voi levittää kakulle. Leikkaa kakku pitkittäin kahtia ja puolikkaat kolmeen kerrokseen. Kokoa palat levittäen palojen väliin kolme neljännestä suklaakreemistä. (Kostuta paloja halutessasi esim. kahvilla.) Peitä kakku lopulla kreemillä ja koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..