perjantai 23. heinäkuuta 2010

Valkosuklaakakku


Tämän valkosuklaisen kuivakakun resepti on ollut reseptikansiossani jo vuosikaudet, mutta ei vain ole tullut koskaan sitä testattua.. Viime viikolla hain tarvikkeet ja oli tarkoitus tehdä viemisiksi kun käytiin kotonani.. Migreenin takia sitten jäi koko kakku tekemättä silloin. Nyt sitten tein kakun, ennen kuin aineet menee vanhaksi, ja ajatuksella että viedään se anoppilaan kun siellä eilen kävästiin.. Ja tuossahan tuo yhä edelleen pöydällä seisoo, taitaa päätyä lopulta pakkaseen!! ;D Jotenkin sain pinnasta kauhean tumman, mutta sisältä kakku oli vaalea niinkuin oli taikinakin.. En kai vaan ole vieläkään sinut tuon uunin kanssa, että osaisin sen säätää oikein. Mutta hyvää kakku kuitenkin oli!




Valkosuklaakakku


170 g valkosuklaata

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1/2 dl tomusokeria

1/3 dl sokeria

2 kananmunaa

120 g smetanaa

2 rkl kasvisöljyä


koristeluun valkosuklaata (+ mantelirouhetta)


Voitele ja jauhoja rengasvuoka. (Oma vuokani on n. 2l:n vuoka, ja oli ehkä inan liian iso..) Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa välillä sekoittaen. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään, lisää sokeri ja tomusokeri sekä vatkatut kananmunat, smetana ja öljy. Vatkaa vatkaimella kunnes seos on tasaista. Lisää suklaa ja jatka vatkaamista, kunnes seos on tasaista. Kaada seos kakkuvuokaan ja kypsennä 180 asteessa n. 50 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa 15 minuuttia ja kumoa. Koristele esim. sulatetulla valkosuklaalla (ja mantelirouheella).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..