Pikkuneitikin sitten täytti eilen vuoden. Uskomattoman nopeasti on muuten vuosi mennyt. Kakusta piti tietenkin tehdä tyttömäinen, ja koska päivänsankari ei vielä osannut toiveita täytteen suhteen esittää, äiti päätti puolesta, että lakkahilloa sen olla pitää. Hyvää tuli ja Kittyn maalaaminenkin onnistui melko hyvin.
Pohja
4 munan kakkupohja
Täyte
lakkahilloa
1 prk Flora Vispiä
Kostutus
7up
Päälle
luonnonvalkoista marsipaania
elintarvikevärejä
Kuorrutus
1-2 prk Flora Vispiä
ruununpunaista elintarvikeväriä
Halkaise sydänvuoassa paistettu kakkupohja kolmeen tai neljään osaan. Kostuta levyt ja levitä jokaiseen väliin kerros lakkahilloa ja kermaa. Kostuta myös päällimmäinen levy ja levitä sille pelkästään kermaa. Tasoita pinta tasaiseksi.
Kaulitse marsipaani tomusokerin avulla ohueksi, n. 3mm levyksi. Leikkaa kakkuvuokaa apuna käyttäen levystä sydän. Maalaa haluamasi kuva elintarvikeväreillä marsipaanille ja siirrä marsipaani varovasti kakun päälle. Vatkaa kerma, värjää halutessasi elintarvikevärillä ja pursota reunoille. Jos täyttämisen yhteydessä jäi värjäämätöntä kermaa yli, voit pursottaa raitoja sinne tänne. Koristele halutessasi vielä marsipaanikukkasilla ym..
Muut synttäritarjoilut: voileipäkakku, mustikka-rahkatorttu, isoveljen merirosvolaiva-kakku.
ONNITTELUT 1-V SOFIALLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..