lauantai 28. elokuuta 2010

Vadelma-kinuskipaistos


Lasten serkkuja on meillä viikonlopun hoidossa. Tein pitkästä pitkästä aikaa tätä ihanaa vadelma-kinuskipaistosta, ja jostain syystä olin varma ettei se lapsille maistu.. Mutta koko piirakka meni, viimeistä murua myöten.. :) Ohjeen olen joskus leikannut talteen jostakin K-kaupan lehdestä. Ohjeen mukaan vadelmia pitäisi laittaa 400 g, mutta huomasin tämän vasta kun olin jo uuniin laittamassa.. Ja koska pakkasessa ei enempää vadelmia ollut, ajattelin että saa riittää.. Loppujen lopuksi tekisin varmaan jatkossakin näin, että laittaisin vadelmia  vain 200 g, sillä muistikuvani mukaan edellisellä kerralla tuntui vadelmia olevan hiukan liikaa.. 



Vadelma-kinuskipaistos (n. 8 annosta)

 

pohja:

2 dl vehnäjauhoja

2 dl pikakaurahiutaleita

150 leivontamargariinia jääkaappikylmänä

1 kananmuna

400 g vadelmia sulatettuna (laitoin 200g ja oli hyvä!)

2 rkl perunajauhoja

2 dl kinuskikastiketta

 

muruseos:

3/4 dl pikakaurahiutaleita

3/4 dl vehnäjauhoja

1 rkl sokeria

3 rkl juoksevaa margariinia

 

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Mittaa jauhot ja kaurahiutaleet monitoimikoneen kulhoon. Paloittele kylmä rasva joukkoon. Vatkaa munan rakenne rikki ja lisää koneeseen. Aja seos tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina jauhoisin käsin piirasvuoan (halkaisija n. 25 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja kypsennä pohjaa uunissa alatasolla 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa muruseos sekoittamalla kuivat aineet kulhossa. Lisää juokseva margariini ja sekoita haarukalla tasaiseksi. Sekoita perunajauhot vadelmien joukkoon ja levitä marjat esipaistetulle pohjalle. Kaada kinuskikastike tasaisesti vadelmien päälle. Levitä muruseos pinnalle ja jatka paistamista uunin alatasolla vielä noin 20 minuuttia. Tarjoa haaleana esim. vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..