Alkuviikosta kävimme sekkuni luona kylässä, pitkästä pitkästä aikaa, ja tein viemisiksi tätä suklaamurokakkua. En ole varma, olenko tällä ohjeella ennen tehnytkään, tai jos olen niin todella kauan sitten.. Ohje on Yhteishyvän Ruokalehden numerosta 5/06.. Käytin tähän kahden suklaalevyn loput, tummaa ja valkoista suklaata. Alkuperäisessä ohjeessa ei kuorrutetta olekaan, mutta sen tein kermasta ja suklaasta.
Kakku:
250 g voita
2 1/2 dl sokeria
4 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
100 g suklaata
1 1/2 dl maitoa
Kuorrute:
1/2 dl kuohukermaa
4 kpl (á 37 g) (Fazerina) suklaapatukkaa
tai 150 g levysuklaata
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauhe vehnäjauhoihin ja lisää vaahtoon. Kuutioi suklaa ja lisää taikinaan maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina tilavaan, voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa uunin alaosassa 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna kakun olla hetki vuoassaan ennen kumoamista. Jäähdytä. Jos teet kuorrutteen, tee se vasta kokonaan jäähtyneen kakun päälle. Kuumenna kerma kattilassa, höytyäväksi. Paloittele suklaa sekaan ja sekoittele niin kauan kunnes suklaa sulaa. Kaada kuorrute kakun päälle, jos haluat levittää sen joka puolelle, tee se nopeasti! :) Kuorrutteen voi myös kaataa kakun päälle ja antaa valua reunoille. Laita jääkaappiin jähmettymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..