keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Mehevä ruokalimppu

Sain kahdelta ystävältäni lahjaksi Leivotaan-lehden puolen vuoden tilauksen. Ensimmäinen saamani lehti oli 4/2014, ja sieltä testasin ensimmäisenä mehevän ruokalimpun reseptiä.. Malttamattomina maistelimme lippua melko pian uunista otettua, ja kyllähän se herkkua olikin voinokareen kera.. Leikkaaminen lämpimänä vain tahtoi tuottaa hankaluutta.. Sitten leivän jäähdyttyä kunnolla maistelin vielä toistamiseen, mutta sitten en enää osannut päättää tykkäänkö tästä vai enkö.. Leipä kohotettiin soodalla, joten oli senkin vuoksi erikoinen resepti. Joka tapauksessa tässä on resepti, päättäköön jokainen (joka tätä kokeilee) itse pitääkö leivästä vai ei.. Minulla on vielä pakkasessa toinen leivistä, joten makustelen sitä kyllä vielä..
 

 
Mehevä ruokalimppu (2 kpl)
 
9 dl vehnäjauhoja
6 dl grahamjauhoja
1 dl ruisjauhoja
3 dl ruisrouhetta
2 dl vehnäleseitä
5 tl ruokasoodaa
2 tl suolaa
12 dl piimää
3 dl tummaa siirappia
 
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele kaksi pitkulaista 1 ½ litran vuokaa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää piimä ja siirappi, sekoita hyvin. Kaada taikina vuokiin ja levitä tarvittaessa kostutetuin käsin tasaiseksi. Laita leivät uunin alatasolle ja kypsennä 75 minuuttia. Peitä vuoat foliolla, jos leipien pinta alkaa tummua liikaa. Kokeile kypsyys tikulla. Ota limput uunista ja voitele ne vedellä, jotta kuori pysyy pehmeänä. Kääri limput leivinliinaan jäähtymään.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..