lauantai 1. joulukuuta 2018

Naruhylly keittiöön

Tarjottimesta jäi liimapuulevyä hieman yli ja päätin tehdä jämistä keittiöön naruhyllyn. Mutta kun olin jättänyt sen levyn sirkkelin viereen odottamaan, oli se haihtunut varmaankin savuna ilmaan.. Nimittäin kukaan ei (muka) ollut sitä ottanut mutta mistään en sitä silti löytänyt. Niinpä jouduin sittenkin hakemaan kaupasta uuden levyn ja ostinkin sitten kapeamman josta sai suoraan leikattua oikean levyisen hyllyn. Tässäkin sain mieheltä apua, kun se sirkkelin ohjain oli vieläkin jossakin omilla retkillään..

Nämäkin levyt käsittelin karnabauvahalla useampaan kertaan ja sen jälkeen porasin kulmiin reiät 5 mm:n poralla. Työläin osuus koko projektissa taisi olla yhtä paksun köyden pujottaminen rei'istä ja helmistä läpi. Se kävi kyllä ihan työstä. :D Jälkiviisaana; olisihan se reikä voinut olla millin isompi kuin itse köysi..

Käsityömessuviikonloppuna poikkesin myös Ikeassa ja sieltä olin napannut mukaani mustat vetimet aivan muuta tarkoitusta varten, mutta nyt ne kiinnitettiinkin keittiön seinään ja hyllykkö ripustettiin niihin. Sitten vielä vähän solmujen säätämistä kohdilleen että hyllyt saatiin suoriksi.

Monenlaisia hyllyvaihtoehtoja olin jo kauan mielessäni pyöritellyt tuohon keittiön pöydän päätyyn. Valmiit hyllyköt hylkäsin melko nopsaan mutta hyllynkannakkeet ja hyllylevy olivat pitkään toisena vaihtoehtona.. Lopulta päädyin tähän naruversioon ja tykkään kyllä lopputuloksesta! ❤

***

Tämä viikonloppu on melko työntäyteinen. Kahdet myyjäiset joista molemmat työllistävät enemmän tai vähemmän. Lauantain myyjäisiin on pidetty edeltävästi askartelu- ja ompeluiltoja joihin minä olen kylläkin joutunut osallistumaan kotoa käsin. Jauhot pöllyää vielä tänään ennen illan myyjäisiä, ehkäpä teen myyjäispöytään perinteisiä piimäkakkuja..

Sunnuntaina on lastemme koulun vanhempainyhdistyksen järjestämät myyjäiset joihin lähes jokainen luokka osallistuu. En sentään joka pöytään ole luvannut leipoa, vaan onneksi on voinut osallistua myös arvontapalkintojen ja herkkukorituotteiden hankintaan tai koululaisten askartelupajoihin. Näihin koulun myyjäisiin voi kuka tahansa varata myyntipöydän ja olenkin nyt ensimmäistä kertaa varannut itselleni pöydän. Ja tietenkin ommella huristellut viime kuukausina useampia kilometrejä ja värkkäillyt kaikenlaista muutakin myytävää. Sunnuntain myyjäisiä odotankin vähän jännityksellä. :)

12 kommenttia:

  1. Näppärä hylly! Taitava olet monella tapaa!🤗

    VastaaPoista
  2. Oi miten hieno hylly, loistava idea! Mukavia myyjäisiä:) Ihanaa alkanutta joulukuuta sinne teille ja leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yhdet myyjäiset onkin jo takana ja löysinkin kivoja enkeleitä hyllylle koristeeksi. :) Toiset vielä edessä päin.. Mukavaa joulukuuta ja ensimmäistä adventtia! ❤

      Poista
  3. Ai, että on hieno hylly! Wau. Roikkuuko se kokonaan ylhäältä, vai onko alempana vielä jotkut kannattimet?

    Meillä myös myyjäisiä ja myytäviä kuvastotuotteita tässä ennen joulua. Muutenkin tuntuu, että muistettavia asioita on joka suuntaan 😁 Stressitöntä fiilistä toivottelen kaiken touhun keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei ole kannattimia ollenkaan, roikkuu kokonaan noiden nuppien varassa. Joulunalusaika on kyllä varmasti vuoden kiireisintä aikaa.. :)

      Poista
  4. Onpa kivan näköinen hylly 👌😊

    VastaaPoista
  5. Hyvän näköinen hylly, kiva idea!

    VastaaPoista
  6. Tosi näppärä pieni hylly. Tuo kivasti ilmettä sisustukseen, puhumattakaan että saa muutaman tavaran pois keittön pöydältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ❤ Just näin, ihan sisustukseen sen tein mutta on siinä juuri tämä plussaa.. :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..