perjantai 10. huhtikuuta 2020

Merinovillapipo

Sain joululahjaksi Novitan valkoista ja harmaata merinovillalankaa (Baby merinoa) ja olin itse ostanut lisäksi samaa lankaa vaaleansinisenä. 3-vuotiaani pyysi itselleen pipoa ja valitsi väreiksi harmaan ja vaaleansinisen. Näin ohutta lankaa en aiemmin ollutkaan neulonut.
Loin kolmosen puikoille 116 silmukkaa ja neuloin aluksi pitkän resorin harmaalla 2o 2n. Vaaleansinisen otin mukaan vasta resorin jälkeen, neuloin kapeat yhden kerroksen raidat. Kun pipon korkeus näytti sopivalta lapsen päähän, kavensin silmukat 110 silmukkaan ja sen jälkeen aloitin varsinaiset kavennukset.

1. kavennuskerros: *neulo 9 o, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun. Tee yksi välikerros.
2. kavennus kerros: *neulo 8 o, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun. Tee yksi välikerros.

Jatkoin kavennuksia näin, 7, 6, 5, 4.... +2 oikein yhteen, välikerros jokaisen kavennuskerroksen välissä. Kun silmukoita oli jäljellä 10, katkaisin langan ja vedin loppulangan jäljellä olevien silmukoiden läpi. Lopuksi vielä lankojen päättely.

 Tupsuunkin olisi lankaa riittänyt ja poika olisi sen ehkä halunnutkin, mutta jätin sen kuitenkin tekemättä jotta pipo menee myös kypärän alla. 3-vuotias on nimittäin niin innokas potkupyöräilijä että kypärää tarvitaan lähes päivittäin. Enää en lenkilläkään raahaa rattaita mukana edes varmuuden vuoksi. Itse saan alkumatkasta ihan juosta perässä, ja loppumatkasta mennään vähän rauhallisempaan tahtiin tai vauhtia antaen.

4 kommenttia:

  1. Ihana pipo ja materiaali on huippu ihana 😍 Olen niin ihastunut merinovillavaatteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivan oloista kyllä tää merinovilla. Kovin ohutta vaan ja tekemiseen tuntuu menevän tällaisella hätähousulla ihan hirveästi aikaa.. :D

      Poista
  2. Tuollainen ohut pipo on hyvä keväiseen ulkoiluun :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..