lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kinderpiirakka



Tätä ihanaa suklaapiirakkaa sain ensimmäistä kertaa nuorimmaisen syntymän jälkeen omilla rotinoilla. En tullut silloin kysyneeksi reseptiä, mutta myöhemmin oli ystäväni tätä tehnyt ja silloin minun piti kirjoittaa ohje ylös joka kuitenkin unohtui sillä kyläreissulla.. Ja vielä myöhemmin Hannan keittiössä (http://hannaku.vuodatus.net/blog/3033225) oli tätä tehty, ja vihdoinkin sain ohjeen otetuksi ylös.. Ja näin pitkään meni vielä että sain ohjeen testatuksi.. :) Vaan kyllä se kannatti, niin hyvää tämä on. Löytyyhän tämä Googlettamalla myös nimellä "ihana suklaapiirakka"! 








Pohja:


6 dl sokeria


5 dl vehnäjauhoja


2 tl vaniljasokeria


4 tl leivinjauhetta


6 rkl leivontakaakaota


3 dl kuumaa vettä


300 g sulaa voita


4 kananmunaa




Voikreemi:


150 g voita


300 g tomusokeria


4 tl vaniljasokeria


2 keltuaista




Kuorrutus:


200 g Fazerin sinistä




Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kuuma vesi, voisula ja munat (sekoita ensin munien rakenne rikki). Sekoita taikina nopeasti sekaisin ja levitä pellille leivinpaperin päälle. Paista pohjaa 175 asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.




Valmista voikreemi vatkaamalla sähkövatkaimella pehmeään voihin muut aineet. Levitä kreemi pohjan päälle ja anna jähmettyä hetken jääkaapissa.




Sulata suklaalevy varovasti mikrossa tai vesihauteessa, levitä voikreemin päälle. Jähmetä vielä hetki jääkaapissa, mutta leikkaa piirakka paloiksi ennenkuin suklaa on kokonaan kovettunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..