torstai 22. joulukuuta 2016

Piparihyydykekakku

Eipä edellisinä vuosina käyttämässäni piparin makuisen hyydykekakun reseptissä mitään vikaa olisi ollut, mutta koska vaihtelu virkistää, kokeilin uutta.. Tähän samaiseen ohjeeseen olen törmännyt nyt joulun alla useammassakin blogissa, mutta nappasin sen nyt kokeiluun Tarun Taikakakuista. Siinä houkutti liivatteettomuus ja erityisesti kakun nopeatekoisuus.

Pienensin alkuperäistä ohjetta jonkin verran sen mukaan mitä aineksia kaapissa sattui olemaan. Ja tulipa tuo pikkuvuoka siltikin melko täyteen.. Ihan pientä fiksausta resepti ehkä vielä vaatii. Ensi kerralla laittaisin kanelin sijasta piparkakkumaustetta ja sokeria tässä oli minun makuuni liikaa ja sen jättäisinkin itse kokonaan pois.
Piparihyydykekakku

Pohja:
120 g pipareita
50 g sulatettua voita

Täyte:
250 g mascarponejuustoa
2,5 dl Flora Vispiä
(0,5 dl tomusokeria)
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
100 g pipareita

Pingota 15 cm irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja laita reunoille reunakalvot tai suikaleet leivinpaperista. Murskaa piparit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele piparimurska vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Mittaa kulhoon mascarponejuusto, vispikerma, sokerit ja kaneli. Vaahdota seos (halutessasi voit koristelua varten laittaa n. 1 dl seoksesta sivuun pursotinpussiin). Murskaa piparit ja sekoita täytteen sekaan. Levitä täyte vuokaan pohjan päälle. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Koristele ennen tarjoilua haluamallasi tavalla.

Rauhaisaa joulunaikaa! ❤

8 kommenttia:

  1. Oikein hyvää joulua teidän koko perheelle <3

    VastaaPoista
  2. Joulurauhaa ja kauniita hetkiä sinulle ja perheellesi! ❤

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulun aikaa teidän perheelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia vuoden viimeisiä päiviä! :)

      Poista
  4. Teimme viime vuotisen ohjeen mukaan jouluherkkua ja se on ihanaa. Ensi vuonna tätä?
    Joulun jatkoja sinne! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä vaihtoehto, mutta mausteet laittaisin vanhan ohjeen mukaisesti.. :) Kiitos samoin!

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..