perjantai 2. joulukuuta 2016

Rusettilaukku

Jo pitkään olen kaivannut sellaista simppelin kokoista olkalaukkua, kun ihan aina ei onneksi tarvitse pakata kaikkea mahdollista varavaiposta ja -tuteista lähtien mukaan.. Alkuviikosta olin joululahjaostoksilla ja Eurokankaassa asioidessani nappasin joululahjatarpeiden ohella mukaani pienen palan keinonahkaa. Eilen sain sen ommeltua valmiiksi laukuksi.

Ja enpä voisi enää tyytyväisempi lopputulokseen olla.. Summissa saksituksi laukuksi tämä onnistui kyllä älyttömän hyvin. Yhden neulan sain vetskarin kohdalla katkeamaan, mutta muuten kaikki sujui ihan leikiten. Hihna meinaa hieman vääntää vinkuralleen, mutta kun laukussa on sisällä tavaraa, hihnakin oikenee.. Rusetti on kiinnitetty tekstiililiimalla ja sen pitävyyttä hieman jännitän..
Kaava: oma
Kankaat & tarvikkeet: keinonahka Eurokangas, vuorikankaat ja vetoketju omista jemmoista,
metalliosat Teljän Nappi

***

Olen tänään lähdössä viikonlopuksi ystäväni luo ja tämä reissu mielessäni laukun nyt teinkin. Tilaa jää puhelimen ja lompakon lisäksi vielä jollekin pienelle käsityölle, jota kenties kolmen ja puolen tunnin bussimatkalla saan ihan jonkin verran eteenkin päin. ;)

14 kommenttia:

  1. Tämä malli on niin kaunis!! Tykkään ❤️

    VastaaPoista
  2. Kylläpä teitkin ihanan laukun! ❤ Ja tuo ruusuinen vuorikin niin naisellinen ja romanttinen 😍 Rusettisomiste kruunaa kokonaisuuden ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rusetti minulla oli selvänä mielessä jo ennen kuin tiesin mistä materiaalista laukku tulee toteutumaan.. :)

      Poista
  3. Voi, että miten kaunis laukku <3 Rusetti on kuin piste i:in päälle! Mukavaa ja rentouttavaa reissua :)

    VastaaPoista
  4. Näppärä laukku! Vaikka laukkuja on tarjolla monenmoisia, ei niistä aina välttämättä löydä omannäköistä. Sinulle on tuo tekemisen lahja, joka pelastaa siitäkin tilanteesta. :)

    Ihanaa lomasta Sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta silti sitä joskus joutuu toteamaan että "kun itse tekee, saa mitä sattuu tulemaan".. :D Nyt sattui onneksi onnistumaan! Kiitos Kaisu, loma oli ihana ja tuli tarpeeseen! ❤

      Poista
  5. Vau ihana laukku! Just kivan mallinen ja rusetti viimeistele kauniisti kokonaisuuden <3

    VastaaPoista
  6. Suloinen laukku vuorikankaita myöden. Taidokkaasti tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuorikangas on minustakin suloinen. Onneksi sitä säästää aina pienetkin tilkut.. :)

      Poista
  7. Onpa todella kaunis ja naisellinen laukku, aivan ihana <3

    VastaaPoista
  8. No on kyllä todella onnistunut ja kaunis laukku! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..