Näitä pikkuleipiä olen ensimmäistä kertaa tehnyt varmaan jo pikkutyttönä, kun ensimmäisiä kertoja olen itsekseni leiponut. Ohje on siis peräisin äitini reseptikansiosta. Taikina on pikkutytönkin helppo tehdä, ainekset kun vain sekoitetaan keskenään. Tällä kertaa tein taikinan lapsille. Pyörittelin taikinan pötköiksi, leikkasin sopiviksi palasiksi ja pojat hoisi homman loppuun.. Ihmeen vähän lapset maisteli taikinaa, valmiita pikkuleipiä tuli noin 60 kpl, kun ohje kertoo niitä tulevan 60-100 kpl.. Varauduin nimittäin siihen, että hyvä jos yksi pellillinen saadaan uuniin saakka! ;) Jos paistat kiertoilmauunilla, vähennä lämpötilaa hiukan, noin 180 asteeseen..
Hanna-tädin kakut 60-100 kpl
3 dl sokeria
1 tl soodaa
3 dl perunajauhoja
5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kermaa
150 g sulatettua voita
1 kananmuna
Sekoita ensin kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon kerma, jäähtynyt voisula ja kananmuna. Vaivaa taikina käsin tasaiseksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin puoli tuntia ennen leipomista.
Tee taikinasta pötkö, viipaloi pötköstä sopivan kokoisia paloja ja pyörittele palloiksi. Laita pallot pellille leivinpaperin päälle ja paina pallo littanaksi. Jätä pikkuleipien väliin tarpeeksi tilaa, sillä ne leviää uunissa jonkin verran. Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kiertoilmalla vähennä lämpötilaa 180 asteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..