Teimme koulussa viime syksynä jollakin tunnilla "aarrekarttoja", eli leikkasimme lehdistä kuvia ym. otsikon alle "Missä olen / mitä teen vuonna 2011 ja miten sen saavutan", tai ainakin jotakin sinne päin.. En oikein tahtonut löytää mitään hyviä kuvia, mitkä olisivat sopineet työhöni.. Sen sijaan löysin monta hyvää reseptiä, jotka oli aivan pakko leikata talteen. Yksi niistä oli tämä pehmeiden perunarieskojen ohje, joka löytyi Marttojen 5/2008 - lehdestä. Tätä on tullut tehtyä jo useamman kerran, ja vaikka aina teen taikinan vähintään kaksinkertaisena, leipiä ei jää seuraavaksi päiväksi ainoatakaan. Perunahiutaleiden tilalla voi aivan mainiosti käyttää tähteeksi jääneen perunamuusin, kuten useasti teen. Tässä kuitenkin ohje alkuperäisenä. Parhaimpia nämä ovat lämpiminä rasvan ja juuston kera!
4 dl vettä
1 pussi (noin 80 g) perunahiutaleita
1/2 dl kauraleseitä
1 rkl sokeria (tai hunajaa)
1 tl suolaa
1/2 dl öljyö
1 pussi (11 g) kuivahiivaa
5 dl vehnäjauhoja
Kuumenna vesi kiehuvaksi. Laita perunahiutaleet leivontakulhoon ja kaada kiehuva vesi päälle. Sekoita. Kun perunasose on noin 42-asteista, lisää joukkoon leseet, sokeri, suola ja öljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja alusta seos taikinaan. Anna taikinan kohota lämpimässä noin puoli tuntia.
Leivo taikinasta tanko ja jaa se noin 12 palaksi. Taputtele palat rieskoiksi ja kohota liinan alla. Pistele kohonneita leipäsiä haarukalla ja paista 225 asteessa noin 12 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..