Tavallisesti havahdun tällaisten aikaa vievien juttujen kanssa liian myöhään, mutta tänä vuonna ehdin kuin ehdinkin tehdä siman niin, että se oli vappuna valmista juotavaksi! Tämän resepti on peräisin Fariinisokeripaketin kyljestä. Raasta sitruunoiden kuori halutessasi talteen, voit käyttää kuoriraasteen vaikkapa donitseihin.
4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
2 sitruunan mehu
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
rusinoita
Kiehauta noin puolet vedestä. Mittaa sokerit esim. kattilan pohjalle ja kaada kiehautettu vesi päälle. Kun sokerit ovat liuenneet, sekoita loput vedet sekä puristettu sitruunan mehu joukkoon. Liuota hiiva kädenlämpöiseen seokseen. Helpoiten se onnistuu kun sekoitat sen ensin pieneen nestetilkkaan ja sekoitat sitten seokseen. Sekoita hyvin ja anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden.
Pullota sima. Laita jokaisen pullon pohjalle 1tl sokeria sekä pari rusinaa. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Siman valmistuminen kestää noin 3 päivää. Säilytä sima viileässä ja käytä noin viikon kuluessa.
Ethän käytä liian tiukkaa korkkia, sillä paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..